Uusi blogi – New blog

Olen aloittanut uuden blogin. Halusin uudistua ja etsiä uutta leikkisämpää näkökulmaa tekemisen mielentilaan. Olette läpimästi tervetulleita seuraamaan miten siinä onnistun. Minua voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

Dear international readers. I’ve decided to continue blogging elsewhere in Finnish, but you are more than welcome to follow me in English on Instagram and Facebook.

Kiitos – Thank You

Kiitos kaikille teille Jacques Cousteau pipo arvontaan osallistuneille. Facebookin pipo galleria saatiin mukavasti alulle ja nyt toivonkin, että valmistuneista pipoista jaettaisi kuvia tai linkkejä jatkossakin. Arvonta ei jostain syystä ollut houkuteleva. Johtuuko se siitä, että lukijoitani ovat kanssani samanhenkiset, jotka eivät suuremmin arvonnoista piittaa vai olisiko palkinto pitänyt nimetä tarkemmin? Tai eikö tämä blogimaailma ole pysynyt mobiilin teknologian mukana? Eikö kommentointi ole helppoa ja sujuvaa? Vai tullaanko tänne ilmaisten ohjeiden perässä, eikä nähdä tarvetta minkäänlaiseen jakamiseen ja vastavuoroisuuteen?

Iloitsen kuitenkin teistä jokaisesta lähes 2000 kuukausittaisesta kävijästä. Kuulisin mielelläni mietteitänne siitä mitä voisin tehdä paremmin ja mistä te täällä tykkäätte.

Arvonnan ajattelin päättää julkaisemalla ohjeen aikaisemmin tekemääni pipoon. Ajattelin, että sellainen ilo jakaantuisi mahdollisimman monelle, vaikkakin vähemmälle huomiolle jäävät nyt ne muutamat, jotka toivoivat voittavansa valmiin pipon. Erityis kiitos vielä teille!

This wasn’t the give away result I was looking for. Of course I’m very happy and thankful to all of you who made that effort and shared your Jacques Cousteau Hat version. It’s the good start and now I’m hoping that the sharing continues on the blogs Facebook wall. I honestly don’t know what went wrong, but the reality is that this wasn’t very interesting give away. Anyway, as a price I’ve decided to share the new hat pattern. This way it’s a little price to you all.

Haasteita – Some Struggle

Takana alkaa olla muutaman viikon sairastelu ja melkoisen rankka syksy. Sen vuoksi myös tänne kirjoittaminen on takkuillut. Pyrkimyksenäni on jakaa iloa, hyviä juttuja ja tekemisen nautintoa. Onneksi nuo edellä mainitut eivät ole täysin loistaneet poissaolollaan, mutta valitettavan paljon välinpitämättömyyttä tielleni on osunut. Onneksi elämä on kuitenkin kantanut ja jokin tukipilari on pysynyt pystyssä, kun muualla on ollut horjuntaa havaittavissa. Uudessa elämäntilanteessa, suuresta myrskystä selvinneennä  olisin kaivanut kovasti lempeyttä, hyvyyttä ja hyväksyntää ympärilleni. Jouduin kuitenkin puolustuskannalle, sain kokea turhan monta kertaa, etten enää kelvannut sellaisena kuin olen. Jouduin pettymään minulle merkityksellisiin ihmisiin. Se tekee kipeää, enkä tahtoisi uskoa sitä todeksi. On siis ollut luopumisen aika.

Ristiriita on melkoinen, kun itse kokee valtavaa ylpeyttä ja iloa selviytymisestään ja ympäristö tuntuu olevan aivan päinvastaisella kannalla. Se tuntuu suorastaan suvaitsemattomalta. Enkä nyt yritä väittää, etteikö minunkin käytöksessäni olisi korjattavaa varmasti on, mutta silti en voi olla ihmettelemättä, että miten maailmastamme on tullut tällainen? En kertakaikkiaan halua elää välinpitämättömässä maailmassa ja pyrin kyllä tekemään omalta osaltani tästä maailmasta paremman paikan.

Jatkossa on tarkoitus pysyä tekemisen nautinnossa liitännäisineen, sillä en varsinaisesti saa tilittämisestä voimaa. Kuitenkin koin nyt perustelluksi avata tilannetta kaikille teille, jotka uskollisesti vierailette täällä, vaikka julkaiseminen ei viime aikoina ole ollut mitenkään säännöllistä.

Kuvat ovat Instagramin aurinkobongauksia marras- joulukuulta.

It’s been quite a struggle lately. I’ve met too much ignorance and contradictions in my social life. I’ve been let down by the people who I counted on. It was just too much after concurring that actual tragedy that changed my life totally. So it’s been the time to let go and give space to new beginning. Although, I have to say that there have been those great friends as well. And after all this I know that they will be there no matter what happens.

Pictures are part of my Instagram sun catching from November-December.

Joulukorttiajatuksia – Thoughts About Christmas Cards

Kotiin kannetuilla joulukorteilla alkaa olla vintage kaikuja ja törmäsinkin  hauskaan nimitykseen ”vintage email”, kirjeiden ja korttien yhteydessä. Jälleen kerran löydän itseni pohtimasta joulukortteja. Minusta on ihanaa tehdä kortteja, eikä innostavien ideoidenkaan löytäminen ole ongelma, mutta niiden merkityksellisyys sitten pohdituttaakin. Ilahduttavatko ne siinä määrin, että ekologista kuormaa on perusteltua tehdä? Onko meillä niin paljon kaikenlaista, että sinne ne kortitkin sekoittuvat kamakasaan, eivätkä ihmeemmin nostata iloakaan tämän yltäkylläisyyden keskellä. Joinakin vuosina olen tehnyt sähköisen kortin ja ostanut puuntaimia tms. kehitysmaahan.

Korttien tekeminen on minusta ihanaa ja jaankin tässä nyt yhden idean menneiltä vuosilta. Silloin käytin keittiökalenterin kuvitusta korttimateriaalina ja valitsin vähän epätavallisemmat värit komppaamaan joulun aromeja. Taustalle kiinnitin kuvioidun kultaisen paperin. Kohotarroilla syntyy vielä kivasti runsautta litteälle pinnalle.

Minä haluaisin ajatella, että kyllähän ne kortit levittävät iloa ja koskettavat. Toistaiseksi en kuitenkaan ole avannut korttitehdasta tälle vuodelle. Kyllä ratkaisu aina on löytynyt ja onhan mahdollista, että muistaakin vaikkapa lämpimällä leivällä. Tosin niiden laittaminen postiin ja toimittaminen kauemmas tuo mukanaan omia haasteita…

Before every Christmas I end up considering the necessity of Christmas cards. Are they really appreciated or do they just mix with loads of seasonal bits and pieces? I’d like to believe that handmade cards make a difference, but I seem to doubt it every year. 

I made those cards above few years ago and me reasoning and inspiration were used kitchen calendar illustrations and I was happy to use maybe little unconventional colours.

Terveisiä somesta – About that Social Media

Myönnän, olen digijästi. En ole syntynyt digiaikaan. En ehkä ihan jästeimmästä päästä, mutta kuitenkin. En ole jästipäisesti tätä melko jännittävää ja ilahduttavaa paikkaa vastaan, mutta ihmetystä se kyllä herättää.

Olen ymmärtänyt, että some on hyvä, koska kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin ja niinhän minäkin tässä saan ja ymmärrän senkin, että jo lajityypillisyyden nimissä meitä kiinnostaa karkeasti ottaen samat asiat. Tietty mieltymykset vähän sitä ohjaa. Ja vaikka kuinka haluaisin uskoa muuta, olemme me suhteellisen laiskojakin otuksia. (Enkä voikaan muuta kuin onnitella, jos olet päässyt tekstissäsi tänne asti :-) Kuka sitä nyt enää mitään lukee, jos voi katsoa vain kuvat tai antaa videon pyöriä? Tiedän, lukeminen on melkoisen jakamatonta huomiota ja siitä me kaikki blogaajat kaiketi kilpailemme. Tuskin meistä kovinkaan moni ajattelee kirjoittavansa kasvottomaan tyhjyyteen, vaikka kuinka haluaisi bloggailla omaksi ilokseen ja omista lähtökohdista, ilman dollarinkiiltoa silmissään. Olisihan se nyt ihanaa, jos joku tärkeä ja arvovaltainen minut täältä miljoonien rivien joukosta bongaisi ja tekisi unelmistani totta. Ja siitä onkin sitten inhimillisen lyhyt matka seuraavaan ajatukseen: ”Voisihan sen eteen vähän efforttia ja kyynerpäätaktiikkaakin käyttää. Eihän, niillä ideoilla ole tekijänoikeussuojaa… jne.” Ei ole, ei ja itsepähän julkaisemme hengentuotoksiamme tänne kaikkien nähtäväksi. Ja on ok tehdä yhteistyötä, kun sitä tehdään vain tahojen kanssa, joiden tuotteista tykätään. Mutta kun se kysymys minusta kuuluu, että ostaisitko itse omilla rahoillasi? Kyllähän monenlaisista asioista voi tykätä, kun se ei ole omasta kukkarosta pois.

Mitä tällainen tavallinen näppäimistön nakuttelija lopulta voisikaan tarjota, kun huomiokilpailussa on vastassa flässäävät mainokset ja ilmaiset ”sulle-toi-kaikki-ihq-heti” kutsut kaman haalaamiseen. Onko lopulta niitä määrääviä tekijöitä kuitenkin sitten laiskuus ja oman edun tavoittelu, jos rumasti sanotaan? En mitenkään haluaisi uskoa niin. Ja kyllä minäkin sen minkä inhimillisissä rajoissani pystyn, koitan antaa kunnian sille, jolle kunnia kuuluu eli kommentoida ja laittaa hyvää kiertoon. Sekään ei taida olla ihan sitä kovinta huutoa somelaisessa katukuvassa. ”Eihän mun älykänny anna edes mun kommentoida, kun se softa on niin surkee.” Tällaisen ”suloisen” paikanko me, somestanialaiset olemme luoneet? Voimmeko olla siitä ylpeitä? Onko ihan ok, että markkinoinnin ammattilaiset ovat saaneet täällä, kiiltokuvanhohtoisessa pikku ihmemaassamme lähes diktaattorin aseman?

Niin, tuotakaan en ymmärrä. Miksi somessa saa kaikki olla vain hyvin tai sitten ollaan suoraan terapian tarpeessa, eikä mikään taatusti ole hyvin. Tiedän, onhan sitten se kaikkien tirkistelijöiden tarpeet täyttävä sektori, jossa kirjaimellisesti koko elämä on läväytetty tiskiin. Tosi-tv ei ole enää mitään näihin netin helmiin verrattuna, siellä myötähäpeää ei ole rajoittamassa edes ahne tuotantoyhtiö. Onko sekään sitten lopulta sellaista elämänmaikuista ja inhimillisen kokoista meinikiä? Miksi elämä ei saisi näyttää elämältä täälläkin? Miksi inhimillisyys sellaisenaan kun se on, ei ole mielenkiintoista? Loputtoman mielenkiintoista, ainakin kävijämääristä päätellen, on se mistä saa haalattua lisää kamaa vaatekaappiinsa tai kotiinsa. Ja jos naamakirjassa joku päivittää positiivisia asioita, niin se vapauttaa välittämiseltä, onhan peukku tuon mukavan asian puolesta nostettu. Kaikenhan täytyy olla hyvin, kun somessa lukee niin. Lukeeko siellä somessa myös kun sinulla on oikeasti ja isosti kurjaa? Tällaista peukutteluako me haluamme ystävyyden olevan? Jälleen vastassa on laiskuus ja koska se kuullostaa pahalta, käännetään katse kiireeseen. Tuntuuko meistä todella tärkeämmältä ja menestyneemmältä, jos kaiken aikaa on kiire? Se mitä käsityöt minulle on asiasta opettaneet, on että kiire ei ole hyväksi, se talsii rennon letkeyden lyttyyn ja painaa otsan kurkkuun ja laittaa suorittamisen kunniaan. Sitäkö me haluamme? Sellaisen välinpitämättömän digiperinnönkö me haluamme jättää?

Somen olomuodosta päätämme me somelaiset. Mitä me haluamme? Minkälaisia hintoja olemme valmiita maksamaan saadaksemme haluamamme? Ja onko toimintamme oikeasti ihanteidemme suuntaista? En todellakaan usko, että somessa tai sen mahdollistamissa laitteissa olisi sinänsä sen enempää pahaa kuin muissakaan ilmiöissä. Oma kokemukseni on, että se tuo mukanaan paljon hyvää. Paljon iloa ja mahdollisuuksia, mutta käyttäjinä ovat täälläkin ihmiset ja minusta se kysymys kuuluukin, että kuinka me haluamme somessa elää ja kohdella toisiamme? Mikä on illuusion arvoista ja olisiko täällä paikka myös tavalliselle nukkavierulle elämälle murheineen vai tahdommeko pitää sen kiiltokuvan hohtoisena pakopaikkana, jossa juuri mikään ei ole sitä miltä näyttää? Mihin haluamme huomiomme suunnata? Haluammeko välittää vai taistella paikasta markkinointikoneiston valokeilassa? Totuus köllöttelee varmasti jossakin välimaastossa, eikä valinnat ole todellisuudessa näin mustavalkoisia. Kunhan nyt tässä ihmettelen sitä mitä ympärillä tapahtuu.

Some wondering about our behaviour in social media. Is it just new platform for marketing or do we want it to be something else?

Auringon metsästystä – Sun Spotting

Ajatusten jäsentäminen on ollut viime viikkoina haastellista. Järjestys on ollut hukassa. Ei taida olla hedelmällistä lähteä pohtimaan mitkä asiat siihen ovat johtaneet. Varmaa on, että tällainen valolla käyvä jotenkin nynnähtää, kun päivät lyhenevät ja harmaantuvat. Onneksi tämä meneillään oleva marraskuu ei ole ollut pahimmasta päästä ja ainakin kolmesti olen onnistunut bongaamaan auringon jopa Instagramiin asti. Lisäksi maailma näyttää melko erilaiselta, kun suuren muutoksen kuohut ovat ohitse. Sitäkin täytyy vähän sulatella ja pohtia. Se mitä mieli ei pystynyt aiemmin jäsentämään, on kyllä tullut jäsennettyä moneen kertaan käsin. Päättelyä vaille valmiita käsitöitä on melkoinen pino. Ja seuraava haaste onkin sitten saada niitä kelvollisia kuvia, jotta pääsisin jakamaan ne tänne blogistaniaan.

On siis syntynyt muutakin kuin kässänopeopintoihin liittyvää. Opinnoissakin olen oppinut paljon uutta ja nauttinut oppimisesta täysin siemauksin. Yllä olevan kollaasin vasemman alakulman ompelukset ovat kurssitöitä ompelun kurssille. Tällä hetkellä ne ovat arvioitavana, joten palaan asiaan tarkemmin, kun olen saanut niistä palautteen.

Aikaisemmin kirjasin tänne myös niiden pikkuisten ilojen tärkeydestä. Ja voi pojat millaista riemua syntyykään herkullisista ja värikkäästi koristelluista leivonnaisista. Olen minä ollut myös niin onnekas, että syksyyn on mahtunut useampi ihanainen kukkakimppua, joka ont omalta osaltaan ilahduttanut suloisuudellaan.

This posting brake wasn’t intended. It just happened. I have been some what confused with my thoughts and there for writing has been quite a challenge. Now the confusion is tackled and let these thoughts about doing be shared again. 

The darkest time of the year gives it’s own flavour to this current mix, but this November isn’t the wort of it’s kind. I have spotted the sun at least three times!

Villasukkapäivä – Wollie Socks

Ihanat ruskaiset syyspäivät taitavat olla ohi. Tuuli ja sade vihmovat, mutta onneksi kylmä kävi vain säikyttelemässä ja ihan järeimmät kylmän vastaiset toimenpiteet ovat saaneet vielä odottaa. Villasukkapäivät ovat kuitenkin ehdottomasti täällä. Minulle villasukkapäivä on sellainen päivä, jolloin piilotellaan kurjaa ja synkkää säätä sisätiloissa ja tehdään jotakin mukavaa. Aika usein tuo mukava on villasukan neulomista, mutta tänä syksynä, kiitos kässänopeopintojen, se on voinut olla myös ompelemista. Paras tunne ikinä vaan on, kun on haastanut itsensä ja arvelee, etteivät taidot taida aivan riittää ja sitten yllättää iloisesti itsensä ja onnistuu yli odotusten. Niin kävi viimeksi tänään aplikoidessa. Tuosta ompelushommasta kerron myöhemmin tarkemmin, sillä tarkoitukseni oli vouhkata sukista, se on täällä Torpalla sellaista peruspuuhaa.

Sukkatottumuksianikin on kyllä ravisteltu iloisesti, kun olen päässyt neulontahommiin yliopistolla. On käynyt ilmi, ettei minun sukkatottumukseni todellakaan seuraile traditioita, vaan on muokkautunut tälle neulojalle sopivaksi. Minusta kantapäiden ei todellakaan tarvitse olla vahvistettuja, yleensä neulon sukkani kärjestä varteen, kantapääni tiimalasina, jolloin kiilakavennuksetkin jäävät tekemättä, enkä myöskään kuulu siihen ihmislohkoon, joka pitää joustetta rumana, mutta silmääni kyllä miellyttää enemmän kierretyt oikeat silmukat jousteessa. Yksi parhaista asioista minkä neulerintamalla tiedän on kapea raidoittaminen kahdelle erivärisellä liukuvärilangalla. Siitä seuraa väriseikkailu, jota nautiskelen lähes jännän dekkarin malliin. Jep, minun kohdalla on kovin usein niin, että parhaat asiat ovat kokolailla simppeleitä. En jaksa olla myöskään kovin niuho symmetrisyyden suhteen. Kyllähän nuokin sukat toistensa pareiksi tunnistaa, vaikkeivät identtiset olekaan.

Lyhyinä, harmaina päivinä valokuvaaminen ei ole herkkua. Vastakohtaiselle ”pimeäkuvaamiselle” olisi todellakin tilausta, mutta onnistuinpa riemuitsemaan pitkän valotusajan mahdollisuuksista ja leikkihän siitä syntyi… Nämä omaan käyttöön syntyneet varsin makoisat sukat on neulottu 3 mm:n puikoilla, vihreän sävyillä risteilevällä sekä violetin ja ruskeansävyillä seikkailevalla langalla. Raitojen korkeus on kolme kerrosta.

Over here the basic knitting unit is a pair of socks. Knitting socks is just so much fun. Everybody in the knitting land seems to have their own preferences. And the needle work tradition brings it’s own twist in the mix. It seems that I’m not much of the tradition follower. After all I think that the main thing is to find one’s one path and enjoy as much as possible. At the moment my favourite pattern starts from the toes, includes time glass heel and some knit stitches knitted from back loop. How about you?