Mielenmaisema

Minulla se ainakin tapahtuu automaattisesti. Mieli alkaa vaeltaa aurinkoisissa ja suloisissa maisemissa, kun maailma ympärillä irvistää. Ja meneillään onkin yksi kaikkien aikojen irvistyksistä. Olen joutunut keskelle erään yhteisön kriisiä. Olen uusi. En tiedä mistään mitään ja silti myrskyn silmässä. Tilanne on muuttumassa selviytymistaisteluksi, jossa ei noudateta edes viidakon lakia. Tai minun intuitiivinen reaktioni ainakin on paeta. Ovat kuulemma vanhoja asioita. Sitä suuremmalla syyllä: miksi ihmiset kiusaavat itseään vuosi tolkulla? Minun elämäni, vaikka aionkin elää 100- vuotiaaksi, on aivan liian lyhyt itsensä kiusaamiseen. Elämässä saattaa tulla vastaan tilanteita, joille et vaan voi mitään ja silloin tietenkin täytyy koittaa selvitä parhaalla mahdollisella tavalla. Vapaaehtoiseen kärvistelyyn en kuitenkaan ryhdy. Lähtölaskenta on alkanut ja kaikki verkot heitetään veteen.

4 kommenttia artikkeliin ”Mielenmaisema

  1. Onko sulla uudet sivut? Olin ihan pihalla ku klikkasin tänne😮 No upeita töitä teet edelleen ja tosi hieno tämän sivun layout!

  2. Kiitos Jatta! Muutto tuli, kun vuodatuksen palvelin ei palvellut, vaan yski. Muuton myötä laajensin tämän blogin sisältämään myös mietelmiä sekä korutkin siirtyvät tänne🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s