Pussista asiaa

Tämä on evoluutiotarina. Tuntuu, että tavaran haaliminen ja kasaaminen itselle tai toisille aiheuttaa jatkuvasti enenevässä määrin sisäistä soimaamista. Tuntuu, etteivät mitkään perustelut edes helpota sitä. Ja voitte vain kuvitella kuinka suuri sisäisen ristiriidan paikka se on ihmiselle, joka lukee yhdeksi maailman parhaista asioista lahjojen antamisen, tärkeiden ihmisten muistamisen.

On tässä harjoitettu luovaa ongelmanratkaisua kerran, jos toisenkin. Ja se on tuottanut jo pussin poikineen (Lahjakääre ilman sisältöä, Kassikavalkadi, Kiitollisen kesäkasseja). Joka joulu olen ainakin osan paketeista pyrkinyt käärimään kestokääreeseen tai kuten viime jouluna taittelin neuleet helposti rusetoitaviksi ja annoin kauniin neulepinnan toimittaa myös kääreen osaa.

Jälleen jotakin suurempaa nitkahti tämän ongelmanratkaisija-neulojan päässä, kun luin Anu Harkin Ling Mei- pussukasta, Suuresta Käsityölehdestä (10/08). Toden totta pienille kassinpohjalla seilaaville ”life savereille” tarvitaan järjestystä. Pienet pussit helpottavat paljon. Minulle leukaillaan kaikista pienistä pusseistani, joilla tuon elämääni hallinnan tunnetta. Minun pussini ovat olleet tähän asti Marimekkoa ja kotoisesti niitä kutsutaan ominaisuutensa mukaisesti naksupusseiksi. Ja vaikka ne ovat jokapäiväisessä elämässäni läsnä, en ollut tullut ajatelleeksi moista mahdollisuutta.

Kuvissa olevalle korulle tarvittiin kääre, joten kehitystarina jatkuu. Joistakin vaaleanpunaisen pussin kohdalla tekemistäni huomioista viisastuneena,  tässä seuraavassa sukupolvessa alkaa jo näkyä kehitystyön tulos. Ja  mikä parasta jämälangoille on löytynyt jälleen uusi osoite. Kultapussin kohdalla kokeilin ensimmäisen kerran printtikalvoa, jota epäilin kovasti. Ensinnäkin ostin pilotteihin halppiskalvoa, koska pidin tätä printtikalvojuttua turhan hyvänä ollakseen totta. Se kuitenkin oli totta ja kuva painautui kauniisti sekä suunnitelmien mukaan kankaalle, jonka sitten kiinnitin pussin koristeeksi. Kuvassa on pussin saaja lähes 40 vuotta sitten. Henkilökuvitetuista kääreistä tulee tietysti niin henkilökohtaisia, ettei niitä voi laittaa kiertoon, mutta  toisaalta ne tuottavat toisenlaista iloa katseillaan tai hymyillään. Ja saattavat olla hyvinkin mieluisia käytössä. Kuulemani mukaan tämä pussi korotettiin iltalaukkukäyttöön, eikä vain käsilaukun uumeniin hukutettavaksi.

Ja tässä vaiheessa voidaan siis todeta, että pussien maailma on ääretön. Olemassa olevilla, minulle ajautuneilla varastoilla koristellaan monta pussia  ja printtikalvo avaa vielä lisää mahdollisuuksia. Syksyllä käytiin keskustelua printtikalvokuvilla koristeltujen neuleiden tekijänoikeuksista. Minusta noiden kuvien yhdistämisellä neuleisiin ei ole tekijänoikeutta, joten rohkenin olla vapaasti luova ja aion tehdä niin jatkossakin. Toivon tämän evoluution johtavan vähempään sisäiseen paasaamiseen ja onnellisempiin lahjahetkiin.

Isokäsi- huopakäsineiden ohje

Minusta yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen on mukavaa. Niinpä tekemäni käsityömallit ovat vapaasti käytettävissä ja luotan siihen, ettei niitä käytetä kaupallisiin tarkoituksiin. Mukavaa tietysti on jos jaat oman versiosi ja kokemuksiasi ohjeistani vaikkapa kommentoimalla tai sähköpostitse.

Koko: nainen-mies

Lanka: Novita Huopanen 150 g.

Puikot: nro 8

Muuta: Muutama hakaneula peukaloa varten.

Vasen käsine

Luo 40-44 s. Jaa silmukat neljälle puikolle 10-11 s. kullekin. Neulo alkuun 1 krs. nurin. Jatka sileänä neuleena. Kun työn korkeus on 9-10 cm, aloita peukalokiila. Peukalokiila (vasen lapanen), neulo viimeksi 1. puikon s:t. Neulo sitten 2. puikon s:illa oikein kunnes puikon lopussa on 4 s, tee lisäys (= neulo kahden silmukan välinen lankalenkki kiertäen oikein), neulo 2 s oikein, tee lisäys ja neulo 2 s oikein. Jatka sileää  neuletta. Toista kiilan lisäykset joka 3. krs vielä 5-6 kertaa. Kun lisäykset on tehty, neulo 1 krs ja seuraavaa kerrosta kiilan alkuun. Siirrä kiilan 14-16 silmukkaa kahdelle hakaneulalle odottamaan. Luo kiilan kohdalle 2 uutta silmukkaa. Jatka sileää neuletta. Kun työn korkeus on 20-22 cm peukalosta mitattuna, aloita nauhakavennukset. Neulo 1. sekä 3. puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus (=nosta 1 neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja neulo 2. ja 4. puikon lopussa 2 s oikein yhteen sekä 1 oikein. Kavennusten väliin tulee aina kaksi silmukkaa. Tee kavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on 8 s. katkaise lanka ja pujota se loppujen silmukoiden läpi. Päättele hyvin.

Oikea käsine

Neulo vasemman peilikuvaksi. Peukalokiila tehdään 2 s:n päähän 3. puikon alusta.

Peukalo

Ota hakaneuloilla odottavat s:t työhön. Poimi niiden lisäksi peukalon juuresta 4 s. Jaa 18-20 s kolmelle puikolle. Neulo 1 krs sileää, neulo peukalon juuressa 2 oikein yhteen, neulo 2 s, 2 oikein yhteen. Neulo sileää kunnes peukalon korkeus on 11-13 cm. Katkaise lanka, vedä lanka silmukoiden läpi, kiristä ja päättele hyvin.

Viimeistely

Päättele langat. Harsi muovipussit käsineiden sisälle. Tämä tehdään erityisesti peukalon umpeen huopumisen välttämiseksi. On siis hyvä tarkistaa, että muovipussi on tukevasti kiinni aivan kärjessä asti.

Huovutus

Neule huopuu n. 40 %. Löysempi käsiala huopuu enemmän kuin tiukka. 40°:n pesuohjelma, 1300 kierroksen linkous, 20-30 ml nestemäistä pesuainetta, riippuen huovutettavien käsineiden määrästä. Pesukoneeseen on hyvä laittaa lisäksi pyyhe tai lakana, tasaisemman huopumistuloksen aikaansaamiseksi. Huomioithan kuitenkin, että muusta pyykistä irtoaa nukkaa, joka saattaa kiusallisesti näkyä huopakäsineiden pinnassa ja toisaalta huopuvasta villasta irtoaa villahaituvia, jotka siirtyvät pyyhkeellä kuivattaessa pyyhkeestä iholle.

Märkäviimeistely

Ei pidä pelastyä pesukoneesta löytyviä villamörveloitä! Pura muovikassit käsineiden sisältä. Käännä käsineet nurinpäin. Pinta on todennäköisesti paljon suloisempi ns. nurjalta puolelta. Alkaa vaihe, joka vaatii raakaa voimaa. Muovaile käsineet halutun muotoisiksi, armoa tuntematta. Venytä, vanuta, riuhdo ja kisko. Tee tämä pareille rinnakain, jotta parista tulee mahdollisimman symmetrinen. Huopaa voi märkänä muotoilla, kuin muovailuvahaa tai savea. Istuta käsine omistajan käteen mikäli mahdollista. Kuivata väljässä, ilmavassa tilassa. Käsineet saattavat kuivua jopa vuorokauden.

Pienemmäksi käsineitä ei voi muotoilla, mutta venyttämällä pituus ja leveyssuunnassa kokoa pystyy kasvattamaan mukavasti. Käsineitä voi kutistaa entisestään huovuttamalla käsineet 60°:n lämpötilassa, pesukoneessa. Älä unohda harsia muovipusseja umpihuopumisen estämiseksi. Suhtaudu tämän jälkeenkin muotoiluun antaumuksella ja pitkämielisesti.

Ihanaa naiset ihanaa!

Normaalisti neuloja neuloo televisiota katsellessaan. Tällä viikolla on kuitenkin ollut toisin. Helsingissä luisteltiin taitoluistelun euroopanmestaruuksista. Alkuviikosta, parien ja miesten luistellessa neulominen vielä onnistui, mutta naisten liukuessa jäälle neule jäi käsistä. Television ääressä neuloja pyyhki kyyneleitään, kun hänen urheilusankarinsa Susanna Pöykiö luisteli upean ohjelman. Neljä vuotta sitten kovin sairaana ollut neuloja sai aivan muuta ajateltavaa ja johdatettiin uusiin maailmoihin juuri Susanna Pöykiön upeiden liukujen myötä.

Lehtikuva: Vesa Moilanen

Neuloja oli varautunut kotikisoihin jo lähes vuotta aikaisemmin. Liput oli ostettu jäätanssin vapaatanssiin sekä naisten vapaaohjelmaan. Naisten lyhytohjelma menestyksen jälkeen olikin mahtavaa liittyä suomalaishuumaan seuraamaan vapaaohjelmaa. Viime keväänä saamani lahjatöötti tuli tarpeeseen. Pitäähän sitä nyt omiaan kannustaa. Tietysti mitalli on noille urheilijoille aivan erityinen kokemus, mutta kyllä katsomossa istunut pieni neulojakin muistaa tämän varmasti lopun  ikäänsä. Lähes täysi aareena, valtavat suosionosoitukset sekä suomenlippujen meri ja tietysti suomalainen mestari Laura Lepistö, joka ei todellakaan esiinny anteeksipyydellen, vaan rohkeasti ja valloittavasti. Näillä menestyneimmillä suomalaisilla naisluistelijoilla on mestareiden meininki ja sitä on upea seurata.

Kiira Korpikin osoitti mestariutensa. Kuten taitoluistelun ”Antero Mertaranta” Tapio Suominen totesi: Tämä nainen on kovasta puusta veistetty. Ja onhan hän. Alun kaatumisen jälkeen hän kuitenkin luisteli EM- kisojen viidenneksi.

Olympialaiset on tietysti oma lukunsa ja muistanhan minä tietysti Torinon 2006, naisten vapaaohjelman. Siellä piippuhyllyllä se sinnikäs, pieni, suomalainen heilutti pikkuista lippuaan (neulomissaan asusteissa) Carolina Kostnerin fanikatsomon vieressä. Siellä oli japanilaislippujen meri. Heidän luistelija oli upea ja kuin tyhjästä ilmestynyt japanialaisyleisö oli elämys.

Mielenmaisema palmun katveessa

Sunnuntai-iltana, liian myöhään soi puhelin. Näytössä palaa valo, mutta ei mitään tunnistetietoja. Tunnen itse hölmöksi vastatessani puhelimeen, jonka epäilen vain seonneen lopullisesti. Kuulen tutun äänen ja hämmenystä aiheuttaneet palaset asettuvat paikoilleen. Isä on päässyt paratiisiinsa. Vain kuuden kilon reppu, kuusi viikkoa aikaa ja päämääränä kadonnut horisontti. Isän äänenpainoista voi kuulla Karibianmeren väsymättömien maininkien huokauset sekä hyväilevän tuulen, joka keinuttaa hänen riippumattoaan.

Onneksi elämä jatkuu, silloinkin, kun luulee sen pysähtyvän. Muutama vuosi sitten jouduin kasvotusten rajallisuuteni kanssa. Minusta, isäni lapsena, ei ollut enää tukemaan isääni. En vain pystynyt enempään. Noina vaikeina kuukausina oli mahdoton edes kuvitella suloisia meren huokauksia tai tuulen kuisketta hänen äänessään. Valo tunnelin päässä oli tuolloin vain aavistuksen omainen kajo. Kuin varkain se on tässä voimistunut, olenhan minä sen huomannut jo matkalla, mutta nyt se hehkuu kuin laskemassa oleva Karibian aurinko! Isäni on jälleen oma hullunkurinen ja mahdoton itsensä, mieli täynnä uusia löytöretkiä ja valloitettavia paikkoja.

Edellinen Cousteau jäi vuosi sitten Keski-Amerikan ”julmaan viidakkoon”. Sitkeästi tämä neuloja uskoo puuvillapipon pelastavaan voimaan, jopa tropiikissa. Isän joulupakettiin kääriytyi siis uusi, napakampi Cousteau- pipo. Käytin tavallista pienempiä puikkoja (3 1/2 mm) sekä kierrettyjä, oikeita silmukoita. Kuten kuvastakin näkyy, tämä edeltäjiään jäykempi pipo tahtoo pattiutua. Sekös neulojaa harmitti. Mutta isälle patti olikin mieluinen ja pattipäänä isäni siis on joulusta asti kulkenut. Ilokseni pipo läpäisi hurjan karsinnan ja lunasti 92 grammaisen paikkansa noissa kuudessa kokonaiskilossa, jotka tämä väsymätön kansankeskuuteen hakeutuva seikkailija kelpuutti mukaansa matkalle nuoruutensa maisemiiin.

(Jacques Cousteau- pipon ohje)

Neulojan soolo

Tarvitsee paljon harjoitusta. Se olisi arvosana, jonka tämä neuloja antaisi itselleen ompelijana. Neulojana taidot ovat karttuneet nopeasti laskettuna lähes 130 neuleen myötä. Ja neuloinhan minä ennen näitä aktiivisia neulevuosi jotakin harvakseltaan. Lisäksi yritykseksi jääneitä tekeleitäkin olisi kertynyt aikalailla, ellei suivaantunut neuloja olisi purkanut niitä saman tien ja työntänyt keriksi palanneita varastojen perälle rauhoittumaan.

Tämä nauttii ehkä eniten langasta tai ideasta inspiroitumisesta. Jokin vaatii väkevästi tulla toteutetuksi. Ja kyllä kiukuttaa, jos inspiraation tielle asettuu poikittain sopivan langan tai mallin puute. Todelliset vaihtoehdot eivät vastaakaan tuota neulojan päässä väikkyvää kuvaa. Jos taas olosuhteet ovat suosiolliset ja neuloja pääsee aloittaamaan, niin siinä vauhdissa unohtuu mahdollisen ohjeen tarkempi lukeminen. Todellakin, harvoin tulee luettua ohjetta loppuun ennen neuleen aloittamista. Tiedän, se säästäisi monelta myöhemmältä murheelta. Johtuuko tuollainen intuitiivinen rohkeus luottamuksesta omiin kykyihin vai kyvystä heittäytyä idean vietäväksi? Kumpikaan ei itsessään ole huono vaihtoehto. Kuitenkin tämä neuloja on sitä mieltä, että jos ohjeeseen ryhtyy, ryhtyköön sitten kunnolla. Aina kuitenkin tulee soimanneeksi ohjetta, kun pettymyksiä ilmaantuu. Vaikeuksiin on paremmin varautunut, jos on turvautunut omaan malliin. Totuuden nimissä kyllä täytyy todeta, että harvoinpa nuo innostavat mallit toteutuvat sellaisenaan. Tämä neuloja sooloilee aina. Hän muka tietää paremmin. Ja toisinaan tietääkin, onneksi. Soolossa piilee neulonnan suola ja lopulta, välipettymysten jälkeen, yleensä saa juuri sitä mitä halusi.

Kärsimättömänä sieluna neuloja kuitenkin haluaisi olla samalla taitotasolla ompelussa, vaikka harjoitusta aiheesta on ehkä kymmenesosa neulemäärästä. Vielä ei riitä edes tiukka ohjeessa pysyminen, sillä toisinaan ohjeetkin pettävät. Minä menin kurssille sitä varten, että ompeluprojektiin käytetystä ajasta pääosa olisi todella mennyt ompelemiseen. Totuus on, että olen kuluttanut aikaa enemmän purkamiseen kuin ompeluun. Lopputulos lupaa hyvää ja Pikkusisko oli eilen oikeasti onnellinen, vanhojentanssipukunsa ylösa päällään, todetessaan sen olevan ihana. Pakertaminen ei siis ole ollut turhaa. Enää tyllialushame, helman kääntäminen ja viimeistely jäljellä. Paljon on opittu myös kärsivällisyydestä, mutta paljon sitä saa vielä oppiakin.

Pienen prinsessan ulkoilu röyhelöt saivat alkunsa juuri tuollaisesta inspiraatiosta. Pienen prinsessan äiti oli niin valtavan iloinen tossuista ja myssystä, jonka tein prinsessan synnyttyä. Samalla tuore äiti kuitenkin totesi lapsen kasvavan kovin nopeasti ja lämpimien vaatteiden tarpeen olevan loputtoman tuntuinen. Villahan pientä lämmittää ja sitä löytyy aina suhteellisen hyvä varasto. Niinpä neuloja valitsi suosikki elementtinsä: raidat sekä pikkutytöille aina sopivat rimpsut. Ja täytyihän asusteitakin olla sävysävyyn, joten neuloja pääsi kokeilemaan myös siksak- myssyn tekemistä. Silmukka määrät ovat Suuren käsityölehden malleista (Paita: 01/06, malli 14 ja myssy 02/06, malli 14). Myssy oli juuri sellainen neule josta pidän. Yksinkertainen, mutta oivaltava, eikä paljon jälkitöitä. Yksi suurimmista sooloilun aiheista on vältää jälkityöt. Siitä syystä myös paidan kohdalla käytin niin paljon pyöröpuikkoja kuin mahdollista. Neuloja on tyytyväinen lopputulokseen, mutta odottaa kovasti keväisempiä valo-olosuhteita, sillä ketään ei mairittele tuo kaamoksen kelmeä valo. Lisäksi neuloja toivoo, että rimpsupaita mahtuu vielä Pikku prinsessan ylle. Pikkuiset, kun kasvavat nopeasti ja neuloja oli syksyllä nukuksissa.

Loistohattu

Syksyllä paleli, mutta talvitakki olisi ollut liian kuuma. Totesin siis tarvitsevani välikausitakin. Sopiva, kunhan ei ole musta, takki löytyikin. Elämä ei kuitenkaan ole elokuvaa ja takki oli varsin arvokas. Siinä oli kuitenkin valtavasti hyviä puolia, joista ehkä parhaana se mahtava tunne, kun latoin sen päälleni. Se korosti minua, kaikkea sitä hyvää mitä minussa on. Lisäksi se on ihanaa pehmeää kashmiria ja siinä on riittävän pitkät hihat tälle evoluution joitakin vaiheita väliin jättäneelle pitkäkätiselle. Valitsin siis takin ja päätin jättää väliin muita hankintoja ja olla kehittämättä tarpeettomia tarpeita. Päivääkään en ole katunut ja olen ollut onnellinen takinomistaja jo useita kuukausia.

Neulojan mieli toimi, kuten sen kuuluu. Mielessä risteilivät jo asustemallit. Aloitin olemassa olevilla langoilla, sattuneesta syystä. Kesällä valmistuneen tunikan ylijäämästä löytyi kerä harmaata lankaa, jonka pitäisi hattuun riittää. Suuresta käsityölehdestä (05/06, malli 14) löytyi sopiva mallikin, lanka vaan oli väärä. Vaihdoin silmukkamäärän, eikä ohjeen joustekaan minusta ollut kiva. Käytin ohuempia pyöröjä jousteeseen ja paksumpia myssyosaan. ”Sähän voisit vaikka purkaa, kun sun lankas loppuu kuitenkin?” Minulle kuittaillaan neulomisistani.  Moniin viime aikaisiin neuleisiin langanloppumisepisodi on kyllä kuulunutkin. Näin tapahtui tälläkin kertaa. Kuvittelin pääseväni helpolla ja suunnistin marketin lankaosatolle. Mikä siinä on, ettei Novitan puuvillalankoja voida myydä marketeissa talviaikaan? En siis saanut lankaa lähimarketeista, joten vähemmällä pääsisin, kun vaan kiltisti purkaisin ja lyhentäisin myssyosaa. Purkaminen, kuten yleensä, kannatti. Ensimmäisellä yrityksellä myssystä olisi tullut liian syvä ja nyt lanka riitti hyvin. Hatusta tuli loistohattu, vaikka matkalla manasin sekä marketteja, että sooloiluani ohjerintamalla. Lankahan riittäisi todennäköisemmin, jos noudattaisi ohjeita…

Jotakin kuitenkin puuttui ja neuloja kaivautui taas jämälankakoriinsa. Kukka vaaleanpunaisesta Tenneseestä, täydellistä! Neuloja halusi runsaan ja tukevan. Neuloja joutui virkkaajan territoriolle ja omaksi hämmästyksekseenkin selvisi manauksitta. Pikkuprinsessa neulojan mielessä huusi edelleen lujaa. Niinpä, neuloja vetäytyi helmilaatikoilleen. Vain suuri, vaaleanpunainen kristalli sai tuon pikkuprinsessan vaikenemaan. Neuloja tunsi olonsa entistäkin paremmaksi laittaessaan päälleen sekä uuden takin, että hatun. Hattu osoittautui myös nimensä mukaiseksi lomahatuksi, ilman takkia.

Onhan se yltiöoptimismia

Vuoden ensimmäisenä päivänä tupsahdin takaisin, ajan- sekä paikantaju hämärtyneenä. Täysin irrallani. Muistin, että almanakkani on viimeisellä sivulla. Ehkä sivuja pitäisi olla vähän lisää – vai pitäisikö? Totesin auringon paistavan tuolla pohjoisimman pallonpuoliskon kattavassa pakastimessa. Pidin päätöstäni siirtyä sinne vähän omituisena. Olin jo vuorautunut uusimman tekstiiliteknologian kerroksiin, kun mieleeni välkähti eräs puute. Aurinkolasit. Pääsin ensimmäisen korttelikulman ympäri ja totesin yltiöoptimismin iskeneen. Minuun on asettunut jo kesä, vaikka sinne näillä leveyspiireillä on matkaa vielä useampi kuukausi.

Lomani onnistui täydellisesti. Sen kruunasi ystävältä saatu paketti, joka oli täynnä kesäntuoksua. Itku melkein pääsi, niin ihanaa. Paikalliset ihmiset tai heidän rakkennelmansa eivät suuremmin puhutelleet. Saaristo oli valtava tapojen, tottumusten sekä puheiden sulatusuuni. Uudelleen valokset olivat kuitenkin vain hyvin keskinkertaisia versioita alkuperäisestä. Ihminen ei kuitenkaan voi valittaa, jos taivaankantta sivelee auringon kultaiset säteet tai tuikkii välimerellinen tähtitaivas. Viisasta merta unohtamatta. Ikuinen kuohu rauhoittaa ja leppeä tuulenvire herättää paatuneimmankin talviuneen uinahtaneen mörököllin.