Onhan se yltiöoptimismia

Vuoden ensimmäisenä päivänä tupsahdin takaisin, ajan- sekä paikantaju hämärtyneenä. Täysin irrallani. Muistin, että almanakkani on viimeisellä sivulla. Ehkä sivuja pitäisi olla vähän lisää – vai pitäisikö? Totesin auringon paistavan tuolla pohjoisimman pallonpuoliskon kattavassa pakastimessa. Pidin päätöstäni siirtyä sinne vähän omituisena. Olin jo vuorautunut uusimman tekstiiliteknologian kerroksiin, kun mieleeni välkähti eräs puute. Aurinkolasit. Pääsin ensimmäisen korttelikulman ympäri ja totesin yltiöoptimismin iskeneen. Minuun on asettunut jo kesä, vaikka sinne näillä leveyspiireillä on matkaa vielä useampi kuukausi.

Lomani onnistui täydellisesti. Sen kruunasi ystävältä saatu paketti, joka oli täynnä kesäntuoksua. Itku melkein pääsi, niin ihanaa. Paikalliset ihmiset tai heidän rakkennelmansa eivät suuremmin puhutelleet. Saaristo oli valtava tapojen, tottumusten sekä puheiden sulatusuuni. Uudelleen valokset olivat kuitenkin vain hyvin keskinkertaisia versioita alkuperäisestä. Ihminen ei kuitenkaan voi valittaa, jos taivaankantta sivelee auringon kultaiset säteet tai tuikkii välimerellinen tähtitaivas. Viisasta merta unohtamatta. Ikuinen kuohu rauhoittaa ja leppeä tuulenvire herättää paatuneimmankin talviuneen uinahtaneen mörököllin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s