Neulojan soolo

Tarvitsee paljon harjoitusta. Se olisi arvosana, jonka tämä neuloja antaisi itselleen ompelijana. Neulojana taidot ovat karttuneet nopeasti laskettuna lähes 130 neuleen myötä. Ja neuloinhan minä ennen näitä aktiivisia neulevuosi jotakin harvakseltaan. Lisäksi yritykseksi jääneitä tekeleitäkin olisi kertynyt aikalailla, ellei suivaantunut neuloja olisi purkanut niitä saman tien ja työntänyt keriksi palanneita varastojen perälle rauhoittumaan.

Tämä nauttii ehkä eniten langasta tai ideasta inspiroitumisesta. Jokin vaatii väkevästi tulla toteutetuksi. Ja kyllä kiukuttaa, jos inspiraation tielle asettuu poikittain sopivan langan tai mallin puute. Todelliset vaihtoehdot eivät vastaakaan tuota neulojan päässä väikkyvää kuvaa. Jos taas olosuhteet ovat suosiolliset ja neuloja pääsee aloittaamaan, niin siinä vauhdissa unohtuu mahdollisen ohjeen tarkempi lukeminen. Todellakin, harvoin tulee luettua ohjetta loppuun ennen neuleen aloittamista. Tiedän, se säästäisi monelta myöhemmältä murheelta. Johtuuko tuollainen intuitiivinen rohkeus luottamuksesta omiin kykyihin vai kyvystä heittäytyä idean vietäväksi? Kumpikaan ei itsessään ole huono vaihtoehto. Kuitenkin tämä neuloja on sitä mieltä, että jos ohjeeseen ryhtyy, ryhtyköön sitten kunnolla. Aina kuitenkin tulee soimanneeksi ohjetta, kun pettymyksiä ilmaantuu. Vaikeuksiin on paremmin varautunut, jos on turvautunut omaan malliin. Totuuden nimissä kyllä täytyy todeta, että harvoinpa nuo innostavat mallit toteutuvat sellaisenaan. Tämä neuloja sooloilee aina. Hän muka tietää paremmin. Ja toisinaan tietääkin, onneksi. Soolossa piilee neulonnan suola ja lopulta, välipettymysten jälkeen, yleensä saa juuri sitä mitä halusi.

Kärsimättömänä sieluna neuloja kuitenkin haluaisi olla samalla taitotasolla ompelussa, vaikka harjoitusta aiheesta on ehkä kymmenesosa neulemäärästä. Vielä ei riitä edes tiukka ohjeessa pysyminen, sillä toisinaan ohjeetkin pettävät. Minä menin kurssille sitä varten, että ompeluprojektiin käytetystä ajasta pääosa olisi todella mennyt ompelemiseen. Totuus on, että olen kuluttanut aikaa enemmän purkamiseen kuin ompeluun. Lopputulos lupaa hyvää ja Pikkusisko oli eilen oikeasti onnellinen, vanhojentanssipukunsa ylösa päällään, todetessaan sen olevan ihana. Pakertaminen ei siis ole ollut turhaa. Enää tyllialushame, helman kääntäminen ja viimeistely jäljellä. Paljon on opittu myös kärsivällisyydestä, mutta paljon sitä saa vielä oppiakin.

Pienen prinsessan ulkoilu röyhelöt saivat alkunsa juuri tuollaisesta inspiraatiosta. Pienen prinsessan äiti oli niin valtavan iloinen tossuista ja myssystä, jonka tein prinsessan synnyttyä. Samalla tuore äiti kuitenkin totesi lapsen kasvavan kovin nopeasti ja lämpimien vaatteiden tarpeen olevan loputtoman tuntuinen. Villahan pientä lämmittää ja sitä löytyy aina suhteellisen hyvä varasto. Niinpä neuloja valitsi suosikki elementtinsä: raidat sekä pikkutytöille aina sopivat rimpsut. Ja täytyihän asusteitakin olla sävysävyyn, joten neuloja pääsi kokeilemaan myös siksak- myssyn tekemistä. Silmukka määrät ovat Suuren käsityölehden malleista (Paita: 01/06, malli 14 ja myssy 02/06, malli 14). Myssy oli juuri sellainen neule josta pidän. Yksinkertainen, mutta oivaltava, eikä paljon jälkitöitä. Yksi suurimmista sooloilun aiheista on vältää jälkityöt. Siitä syystä myös paidan kohdalla käytin niin paljon pyöröpuikkoja kuin mahdollista. Neuloja on tyytyväinen lopputulokseen, mutta odottaa kovasti keväisempiä valo-olosuhteita, sillä ketään ei mairittele tuo kaamoksen kelmeä valo. Lisäksi neuloja toivoo, että rimpsupaita mahtuu vielä Pikku prinsessan ylle. Pikkuiset, kun kasvavat nopeasti ja neuloja oli syksyllä nukuksissa.

3 kommenttia artikkeliin ”Neulojan soolo

  1. Omalla kokemuksellani sanoisin että ompelusooloilu sitten onkin sotkua! Kaapeistani löytyy jos jonkinmoista ”sooloiltua” housua ja muuta, joista ei sitten tullut mitään… nyt olen sitten ajatellut ottaa ne käyttöön materiaaleina ja tehdä pikkugnulle vaatetta sitten kun vauvalahjat jäävät pieniksi.

    Kivat vauvanvaatteet olet neulonut! Tuo myssy on ihan yliveto käytössäkin!

  2. Ihana Sinun Cousteau malli oli ja tulen varmasti niitä tekemään jatkossa monia… Yritänpä seuraavalla kerralla lukea ohjetta samalla kun teen kavennuksia…
    Idearikkaita neulehetkiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s