Ei sutta, vaan sudenkorento (No dragon, but dragonfly)

Teen suuria suunnitelmia ja elätän vielä suurempia toiveita. Kohdalleni on siis osunut suuri mahdollisuus. Tapasin yhteistyökumppanin, jollaista yleensä vain toivotaan. Kyseessä on todellinen asiantuntija ja innostava persoona. Olen joutunut keskelle valloittavia, menneen ajan tositarinoita. Viime viikot olen vaellellut 1700- luvun lopun maisemissa, aivan kotini lähellä. Minulle se on ollut kuin taikaa. Enkä ole tarvinnut siihen edes mitään taikakaluja. Lapsille konkretia on kuitenkin tarkeää, joten tarvitsen taikakalun, väkevän talismaanin jakaakseni nuo valoittavat tarinat lapsiyleisölleni. Minulta kysymättä talismaani otti sudenkorennon muodon ja tekemiselleni tyypillisesti minun täytyi päästä toimimaan myös naapurireviirille. Tarina ja kuvitus muotoutui myös oikeaksi rintaneulaksi.

korento

Olen kovin tyytyväinen jo tähän prototyyppiin. Siihen on punottu jo rakastetun ja kunnioitetun isoäidin arvokkuus, mutta myös sudenkorennon herkkyys. Helmien värit ovat aikalailla kohdallaan. Kulta on värinä turhan kellertävä. Patinoitunut metalli ns. antiikkiväri tai pronssi ovat ehkä vieläkin parempia ratkaisuja. Sudenkorento parka ei vielä tiedä mihin joutuu. Siitä tulee nimittäin promoottori kapitalistiseen maailmaan. Ja vain nähtäväksi jää kuinka vahvoja sen taikavoimat ovatkaan.

Toistaiseksi en ole luomistyössäni päässyt tämän lähemmäksi toivottua lohikäärmettä. Sudenkorentoja aion tuottaa myyntäväksi asti mahdollisimman pian ja kunnianhimoinen tavoitteeni on täyttää Kesä-Suomi 2009 sudenkorennoilla. Tässä siis ehdoton hittilahja tälle kesälle. Ajatuksena on muokata sudenkorennosta myös lastenmalli massatuotteeksi.

Pikkuinen myssy ja kortti poikineen

Pipojen tekeminen on tämän neuloja suosikki puuhaa. Mitä pienemmän ihmisen pipo, sitä hauskempi sellainen on tehdä. Pikkuisten vaatekappaleiden etu on niiden joutuisa valmistuminen ja vauvamuodissa hulluttelu väreillä ja tupusuilla on jotenkin luontevampaa, eikä vaadi vaatekappaleen käyttäjältä tajutonta pokkaa.

Usein tunnun päätyvän tuollaiseen laatikkomalliin. Tällä kerta kulmat saivat vahvistusta i-cord putkista tehdyistä solmuista. Solmut olivat onnistunut kokeilu ja ne yritän muistaa vastaisuudessakin hauskana vaihtoehtona tupsuille.

Myssy on tietysti konepestävää, kotimaista puuvillaa ja sitä löytyy uskomattoman monissa väreissä kotivarastoista. Myssyt ja pipot ovat niin vaivattomia neulottavia. Suuren osan voi päästellä pyöröpuikolla ja, kun silmukat on päätelty, asuste on päättelyä vaille valmis. Ei tarvitse ryhtyä vääntämään peukaloita, pareja tai hihoja.

Kortintekijänä neulojaan on iskenyt runsauden pula. Enemmän on enemmän. Kaikella mahdollisella tahtoisin kortteja koristella, tehdä niistä hersyvän runsaita, täynnä salaisia koloja ja suloisia juttuja. Olen täysin rakastunut kiiltokuviin. Kuinka joku ei voisi olla pitämättä niistä? Nehän huokuvat suloista nostalgiaa ja nostattavat juhlan tuntua jo pelkällä läsnäolollaan.  Sitten herääkin enää kysymys, kuinka runsaus saadaan ehkäisemään ilmastonmuutosta? Enemmän ei ole siinä suhteessa enemmän, vaikka koitankin käyttää materiaalit huolellisesti loppuun ja kierrättää sen minkä voin. Mutta täytyyhän ihana kortin muuttaa ainakin mielialailmastoa paremmaksi.

Koukeroita koruissa ja käytännössä

spiraalit

Spiraalit ovat suuria rannekorusuosikkejani. Pienet helmet korostuvat hauskasti suuressa määrässä ja pikkuruiset korostuvat hauskasti hiukan itseään isommilla helmillä. Koru pysyy kepeänä ja käytännöllisenä. Mitä kerroksellisempi spiraali on, sitä viehättävänpi siitä tulee. Nämä korut ovat erityisen otollisia tunnelmilla leikkimiseen. Olen tehnyt vain muutamia mainitakseni barokki-, maailmankaikkeus- ja prinsessaunelma-aiheisia. Spiraalisormukset ovat tällä hetkellä ideoinnin alla. Minut yllätti se, ettei sormuksiin päde ensinkään isosisarrustensa lainalaisuudet, vaikka koonkin ottaisi huomioon. Spiraalirannekorut ovat kuitenkin osoittautuneet mutkattomiksi ja kepeiksi koruiksi tekijälleen. Ulkoasu todellakin hämää.

Tänään minulle selvisi erittäin hämmentäviä koukeroita Suuren käsityölehden tilausmaksuista. Minulla oli voimassa 6 kk:n kestotilaus ja laskun kolahdettua postiluukusta, päätin tarkistaa hinnan. Tällä tavoin lehden tilaaminen tulee kalliimaksi kuin irtonumerojen ostaminen. Yhden lehden hinnaksi tulee 9,30 €. Olin jo siis peruuttamasti tilausta, kun ryhdyin tarkastelemaan muita kestotilaushintoja, 12 kk:n kestotilauksella lehden hinnaksi tulee 7,80 €, joka on jo irtonumerohintaa edullisempi, mutta laskutus erä on 78 €. Minä soittamaan ja jonottamaan asiakaspalveluun, voidakseni muuttaa tilaustani. Jonotus ei onneksi ollut kovin pitkä ja asiakaspalvelija oli oikein ystävällinen. Tilauksen muuttaminen sujui ongelmitta. Hän tarjosi myös mahdollisuutta maksaa tilaus kahdessa erässä tuolla vuoden kestotilauksen hinnalla. Sopihan se. Siitä kertyi minulle säästöä toistakymmentä euroa. Hämmentyneenä koitin kuitenkin kysyä, että mikä sitten on 6 kk:n ja 12 kk:n kestotilauksen ero. Siihen he eivät osanneet antaa hinnan lisäksi muita selityksiä. Siis mikäli olette ks. lehden kestotilaajia. Tarkistakaa, että tilauksenne on 12 kk:n kestotilaus. Tällä tarkistuksella säästää 15 €.

Muutenkin olen ilon ja pettymyksen vuorotellessa seurannut päätoimittajavallan vaihtumista Suuressa käsityössä. Paljon on ollut tuoretta ja hyvää, mutta erityisesti helmikuun pääkirjoitus sekä kolumnisti ovat aiheuttaneet minussa kummastusta. Ihan kivoja kolumneja, mutta ehkä niille luontevampi paikka olisi jossakin perhelehdessä? Ainakin toistaiseksi käsityöt ovat jääneet aika marginaaliseen rooliiin. Harrastelijoiden lehdessä voisi toimia kolumnistina joku käsityöalan ammattilainen. Arkiset aiheet tulevat ehkä turhan läheltä ja ovat käsityöharrastajilli liiankin tuttuja. Toivotaan, että muutokset asettuvat sinne ilon puolelle alkuhahmottelujen jälkeen.