Pikkuinen myssy ja kortti poikineen

Pipojen tekeminen on tämän neuloja suosikki puuhaa. Mitä pienemmän ihmisen pipo, sitä hauskempi sellainen on tehdä. Pikkuisten vaatekappaleiden etu on niiden joutuisa valmistuminen ja vauvamuodissa hulluttelu väreillä ja tupusuilla on jotenkin luontevampaa, eikä vaadi vaatekappaleen käyttäjältä tajutonta pokkaa.

Usein tunnun päätyvän tuollaiseen laatikkomalliin. Tällä kerta kulmat saivat vahvistusta i-cord putkista tehdyistä solmuista. Solmut olivat onnistunut kokeilu ja ne yritän muistaa vastaisuudessakin hauskana vaihtoehtona tupsuille.

Myssy on tietysti konepestävää, kotimaista puuvillaa ja sitä löytyy uskomattoman monissa väreissä kotivarastoista. Myssyt ja pipot ovat niin vaivattomia neulottavia. Suuren osan voi päästellä pyöröpuikolla ja, kun silmukat on päätelty, asuste on päättelyä vaille valmis. Ei tarvitse ryhtyä vääntämään peukaloita, pareja tai hihoja.

Kortintekijänä neulojaan on iskenyt runsauden pula. Enemmän on enemmän. Kaikella mahdollisella tahtoisin kortteja koristella, tehdä niistä hersyvän runsaita, täynnä salaisia koloja ja suloisia juttuja. Olen täysin rakastunut kiiltokuviin. Kuinka joku ei voisi olla pitämättä niistä? Nehän huokuvat suloista nostalgiaa ja nostattavat juhlan tuntua jo pelkällä läsnäolollaan.  Sitten herääkin enää kysymys, kuinka runsaus saadaan ehkäisemään ilmastonmuutosta? Enemmän ei ole siinä suhteessa enemmän, vaikka koitankin käyttää materiaalit huolellisesti loppuun ja kierrättää sen minkä voin. Mutta täytyyhän ihana kortin muuttaa ainakin mielialailmastoa paremmaksi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pikkuinen myssy ja kortti poikineen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s