Silpuraa sydämen kyllyydestä

On ihanaa olla tyttö. Kylpeä vaaleanpunaisessa. Ihastella suloisia aarteitaan. Pukeutua röyhelöihin. Ja unohtaa kaikki paha sekä ruma, edes hetkeksi. Jos miehissä vääjäämättä asuu se pieni poika, niin kyllä naisissa pitäisi olla paikka myös pienelle, prinsessajuttuja rakastavalle tytölle. Joitakin kertoja olen ollut mukana toteuttamassa tyttöjen lastenkutsuja, prinsessaleikkien tyyssijaa. Sehän on yhtä suurta, valloittavaa silpuraa. Viime keväänä tein kutsukortin kannen sekä kaulakoruja juuri tähän tarkoitukseen. Se tyttömäinen riemu unohtuu kovin nopeasti. Aikuiselle tekee pelkästään hyvää aimoannos tuota tyttöjen kiherrystä ja ihastuksen reaktioita.

Töiden puitteissa saatan päästä nyt toista kertaa luotsaamaan Tyttöjen Ateljeeta. Ateljee on oma ideani. Siellä tytöillä on mahdollisuus olla tyttöjä. Sitä kaikkea ihanaa tehdään omin käsin. Tehdään siis tyttöjen juttuja ja rakennetaan perustaa vahvemmalle itsetunnolle sekä omanarvontunnolle. Tässä maailmassa voi elää onnellisena muutenkin kuin kyynerpäätaktiikalla, mutta puoliensa pitämistä on kuitenkin päästävä harjoittelemaan ja siihen on saatava löytää itselleen sopivimmat keinot. Kiltteys ei ole sen huonompi ominaisuus kuin mikä tahansa muu, mutta sekin vaatii rohkeutta.

Välimeritakki – The Mediterranean Cardigan

 

Se on juuri niin ihana, kun kaksi vuotta sitten kuvittelin mallin nähtyäni. Seuraavana keväänä ostin ihanan pehmoista mohairlankaa käsityömessuilta. Ja vuosi sitten syksyllä vihdoinkin aloin tekemään tuota takkia. Minulla oli viiden värisiä keriä ja tarkoin laskelmoitu raidoitussuunnitelma. Suosituslangan ja hankkimani langan tiheys oli kyllä sama, mutta valitsemaani lankaa oli metrimääräisesti paljon vähemmän kerässä. Lanka siis loppui kesken. Lisäkeriä en saanut käsiini. Neuloja siis päätti kirjoittaa Joulupukille ja viime joulu Ukkini paketista kääriytyi Välimeren väristä Mohair Fioria (langan menekki 393 g.). Aloitin takin heti joululomamatkalla Maltalla, mutta kevään edetessä pörröisen unelman valmiiksi saaminen ei tuntunut kaikkein tärkeimmältä asialta. Takki kuitenkin valmistui toukokuussa, joten se on ansainnut paikkansa käytössä, kesästäkin huolimatta.

Malli on Suuri Käsityö lehdestä (08/07, malli 27). Mohairneule laskeutuu kauniisti ja siksipä tuollainen valloittavan yksnkertainen ”laatikkomallikin” istuu hyvin käyttäjänsä päällä. Aina oikein neulepinta toimii ainakin tämän langan kanssa mainiosti ja yleensäkin pidän sitä kauniina sekä selkeänä. Tämä Neuloja ei voi olla mainitsematta myöskään tuota saumattomuutta. Koko takissa on vain kaksi saumaa. Tämä takki on ollut niin hyvä kokemus, että harkitsen toisen vastaavan, mutta hiukan pidemmän toteuttamista. Kokemuksesta oppineena en kuitenkaan tee sitä kevättä vasten. Tämä vuodenaika olisi mitä parhain seuraavan takin toteuttamiseen, mutta neulejono on pitkä jo ennen tätäkin suunnitelmaa.

Neuleunelmointi on kuitekin suloisen hattaraista ja kaikki nuo ihanaiset unelmatkin lämmittävät suloisesti kilpaa viime päivinä paistaneen syysauringon kanssa. Seuraavaksi on ehdottomasti sukkien vuoro. Pitkävartisia, pehmoisia patelliraitaisia sukkia…

I ran into this pattern two years ago. It was in a Finnish magazine. I liked the simplicity right away and only two seams. The First time I started this Cardigan more than year ago, but the yarn that I had bought from a fair finished before I finished knitting the cardigan. I had mis calculated the need of yarn. Still I liked the pattern and wanted to give another go. So last Christmas I made a wish for new yarn and my grandfather made it come true. The Knitting started right away. But the spring seazed it a bit and finally it was ready on last May. It’s been everything I expected and I’d like to knit another one. I wouldn’t do it in the spring, actually I’d do it right away to keep me warm while the autumn is cold. I have so many sweet knitting dreams. And I think the next ones to come true are socks; nice long socks with pastel colors.

Syysseikkailu – Autumn Adventure

jos täytyy olla syksy, sen tulisi olla edes makean suolaisesti kesäinen. Aurinko voi paistaa matalalta, kunhan paistaa. Mereen voi pulahtaa, ainakin saunasta. Ei se varsinaisesti Välimeri ole, mutta virkistää mukavasti saunojaa. Luonto on keltaisenaan. Heinikko lainehtii kermaisen keltaisena ja napakan keltainen yllätys tervehtii metsässä kulkevaa. Muodot käyvät entistä selkeämmiksi, kun varjot pitenevät. Aurinko jaksaa vielä lämmittää kiven posken kutsuvaksi. Ihmeellisin on kuitenkin se samettinen yö. Kaukana kaupungista on kunnolla pimeää ja pohjoinen tähtitaivas pääsee oikeuksiinsa. En muista sirkkojen konserttoa aikaisemmilta syksyöiltä, mutta tuolloin se soi.

Well if the autumn needs to come let it be like bitter sweet summer. The Sun doesn’t as high as it used to, but it shines. The Baltic Sea isn’t exactly Mediterranean Sea, but it’s possible to dip in, at least from sauna. Landscape gets the yellow scale. There is yellow hey, yellow mushrooms, yellow leaves. The Same and totally different at the same time. Shapes become sharper, when shadows get longer. Stones cheek gets still warm and appealing. But the most magical is the night; the sky full of stars and the eager concerto of grasshoppers. It felt really special, as the first time ever.

Kesän loppusoitto – The Summer Finale

Elokuun viimeinen viikonloppu oli vielä hyvin kesäinen, vaikka saapuvan syksyn saattoi aistia. Olin juhlimassa kesän viimeisiä juhlia Taattisten tilalla, Merimaskussa. Syksyn värikkäästä kuulaudesta huolimatta tunnen surua kesän loppumisesta. En nauti syksystä. Koitan tehdä siitä neulomisen, ystävien, kynttilöiden, musiikin, tanssin ja herkullisten syysruokien avulla siedettävän. Itse asiassa kaikki mahdolliset keinot on otettu käyttöön. Kaikki nuo syksyyn kuuluvat kauniit asiat ovat minulle vain tilannetta korjaavia, ei odottamisen arvoisia tai itsessään ihania. Vuodenaikojen vaihtelu on ihanaa, mutta mitä vaihtelua se ainakin kolmen kuukauden pimeä ankeus oikein on?

The last summer party was few weeks back, in the end of August. It was bitter sweet, because the day as beautiful as in the summer a day can be, but the autumn was in the air already. I jus dislike autumn strongly. With all the joyful seasonal things I manage to get over Autumn, but I don’t look forward it. I like the seasonal changes, but what kind of change is three months of darkness and cold rain?