Synttäriruusuja – Birthday Roses

Kuka voi vastustaa ruusuja? Ne eivät ole lempikukkiani, mutta ovathan ne hurmaavia. No, valtaosa kukista on minusta hurmaavia. Tästä johtuune myös tykästymiseni Novitan Kukkaketo sarjan lankoihin. Näihin lankoihin punoituu monta hyvää ajatusta, jotka toimivat myös käytännössä. Tätähän ei voi yleisemmin Novitan langoista sanoa. Kukkaketo langoissa on ihana kukkaisvärimaailma, ne on nimetty kotimaisten kukkien mukaan ja kuiduissa on aloe veraa sekä jojobaa. Sellaista lankaa on ihana myös neuloa. Mitään pitkiä sukkia 100 gramman kerästä ei tehdä, mutta hyviä kesäsukkia niistä tulee. Olen myös vähän ylpeä itsestäni, sillä olen onnistunut olemaan hamstraamatta koko Kukkaketoa, vain Kielo odottaa kaapissa neulojaansa ja yhden kerän Syreeniä laitoin toukokuussa pakettiin.

Kummitätini ruusut saivat siis tänä vuonna sukkien muodon. Lanka on yllätys, yllätys Ruusu, jota esillelaitolla ja origamikukalla vielä korostin. Villasukat ovat minun kestosuosikkini aina vaan ja edelleen lahjaideana. Ei tietenkään mitkä tahansa villasukat. Täytyyhän niissä ajatusta sekä itua olla. Onhan niitä annettu häälahjaksikin, mutta hiljattain sain kuulla sen olevan liian arkista.

The local yarn manufacturer Novita hasn’t really been behaving in it’s politically correctly (some copyright issues and odd communications etc.), but their summer sock yarn has good qualities (that doesn’t happen a lot). The color pallet is is inspired by Finnish summer flowers. Who can really resist on summer flowers? And they have added jojoba and aloe oils into the fibers. The yarn is sweet to knit and one can have bouquet of sock roses.

I knitted sock roses ti my Godmother and decorated that bouquet with origami flower to reach the right rose bouquet impression. Still woolen socks are one of my favorite present ideas. Not just any socks, but socks custom made and with smashing idea. I’ve knitted socks for wedding present, but just few days ago, I heard it’s not festive enough wedding present. i say it can be with the idea and proper wrapping.

2 kommenttia artikkeliin ”Synttäriruusuja – Birthday Roses

  1. Kauniit nuo ruususukat ja mielestäni sukat ovat hyvä lahja. Myös hääparille eikä suinkaan liian arkinen, varsinkin jos niihin on mietitty joku idea: sama malli, väri tms. Joten jatkakaamme sukilla lahjomista tästä eteenpäinkin. Itse lahjoin viime jouluna lasten kummit ja olen jo saanut pyyntöjä, että lisääkin voi toimittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s