Kääritään hihat ja nautitaan työstä – Let’s Roll up the Sleeves and Enjoy

Bamburätit ovat saaneet niin paljon huomiota osakseen, että tahdoin omakohtaisen kokemuksen. Mukava ja nopsa tuollainen on neuloa. Tein sen äidin huusholliin ja nyt sitten odottelen palautetta. Omia puuhiani päätin helpottaa ja sulostuttaa silmukkamerkeillä. Niitä aika harvoin tarvitsen, mutta toimivat työvälineet jouduttavat aina työtä, vaikka se olisi harvemmin tehtävää.

Rätti sai minut ajattelemaan työajatuksia, kun sorvin ääreen on palattu kesälaitumilta muutama päivä sitten. Tänään pääsin asiaan. Tapasin uuden ryhmän lapsia, joiden kanssa aloittelimme yhteistä matkaa. Viime päivien valmisteleva jyystö aikuisten kanssa oli välttämätöntä, mutta varsin puuduttava. Uuden lukukauden alkaessa tuntuu, ettei mikään aika maailmassa riitä ennen päähenkilöiden saapumista. Ja tänäänkin nämä päähenkilöt totesivat, ettei tässä ensimmäisessä päivässä ollut huonoja puolia. ”Kaikki oli kivaa, paitsi pulpetissa istuminen oli ehkä vähän tylsää.” Ja minä lähdin pirteämpänä kotiin kuin kahtena edellisenä, loman jälkeisenä päivänä. Muuta en kai voi todeta kuin, että lapset ovat ihania!

I did some markers to ease my knitting and my test bamboo rug made me think about work and working. The new academic year started to day. All that planning and those preparing meetings were done and main characters came in. It always feels that one have too little time to prepare on then these 7 years olds come. Their lives’ first school day has happen and they tell that their day has been nothing but good so far. ”Well it’s bit dull to have to sit that much.” Added one. I felt so energetic after spending this day with them. Children are just lovely aren’t they?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s