Vain parasta – Only the Best

Olisin maailman surkein fani. En osaa fanittaa. Minun on vaikea nimetä esikuvia. Kerta toisensa jälkeen kuitenkin huomaan olevani vaikuttunut ihmisistä, erityisesti itseäni vanhemmista, jotka omaavat ällistyttävän aidon, positiivisen elämänasenteen. Heidän elämänsä ei ole ollut mitenkään poikkeuksellisen helppoa, jopa päinvastoin. Aina he vaan jaksavat olla positiivisia ja nauttia elämän pienistä iloista.

Toinen näistä ihmisistä on valtavan sympaattinen rouva, joka asui monta vuotta naapurissamme ja parasta mitä 13 vuotta nuorempi sisareni tiesi, oli mennä tämän rouvan luokse kylään. Ymmärrän tämän hyvin. Hän saa siroteltua arkiseenkin ympäristöön lumoa, eikä sitä voi muuta kuin ihastella. Tämä rouva täytti tänä vuonna 70 vuotta, ei ikinä uskoisi. Valitettavasti vaan elämä on lyönyt myös kapuloita rattaisiin. Siitäkin huolimatta rattaat tuntuvat pyörivän entiseen malliin. Kunpa minäkin pystyisin samaan tuossa iässä. Äiti pyysi minua tekemään korun lahjaksi tälle rouvalle. Minusta mikään käätyä vaatimattomampi ei olisi ollut kyllin juhlava. Toivon, että tämä väreillä ja kristallien tuikkeella leikittelevä kääty kääntää katseet kantajaansa ja tämä upea nainen saa ansaitsemansa huomion.

Mitäpä muuta sitä elämäänsä herkutellen elävälle voi korttiin laittaa kuin Tildan herkkuja?

I don’t know how to be a fan. I haven’t have idols. For me the question; who do you look up has always been tricky. I admire people’s work or their effort, but I have very few examples in life. Actually there are two who really amaze me with their outstandingly positive and genuine attitude in life. Their lives haven’t been exactly easy ones, but their attitude makes life seem so easy. The other one is a lady who lived next door for many years. She turned recently 70 and I can just hope to as positive as she is in that age. Her life hasn’t been exactly easy recently, but she still gives the impression that life is so good and definitely worth living. For her birthday I wanted to make a necklace that make her shine. She should shine. She is the outstanding woman. She is my idol.

For the card of the master of joie de vivre the evident choice was Tilda’s sweet life figures.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vain parasta – Only the Best

  1. Kauniita ajatuksia ja tekemisiä🙂
    Ikääntyneillä on usein oikeaa elämäniloa, osaavat keskittyä oleelliseen. Minullakin on ollut onni tuntea monia ”vanhuksia”, jotka säteilevät tyytyväisyyttä, joka koskettaa.

    Kiitos vieläkin tuosta hyvästä Cousteau-pipon ohjeesta, olen neuloskellut niitä viime talven jälkeen useampia, viimeksi omalle juniorillemme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s