Makkaramato tuli taloon – The Snake in the House

The Knitting FairyMinä tarvitsen käsitöilleni selkeän kohteen. Jos en tunne vastaanottajaa, niin ainakin tarvitsen mielikuvan tuosta ihmisestä. Huomaan niiden töiden UFOutuvan, joille ei ole ottajaa.

Tämä kyseinen Makkaramato on jämälankaprojekti, jonka aloitin vuonna 2007 Kauhean Kososen innoittamana. Silloin se sai reilut pari metriä mittaa ja siitä pitäen se on ollut horroksessa. Sen horroksesta raportoin reilu vuosi sitten. Nyt sille löytyi täydellinen viiden sisaruksen sarja tarvitsijoita ja mato valmistui. Siihen vajuivat hyvin kaikki punaiset, sinipunaiset sekä kirjavat langanjämät. Pituutta lierolle tuli 4,2 metriä eli tarpeeksi viiden lapsen leikkiin. Heti sain todeta, että madolla olisi saanut olla neljä päätä kahden sijaan. Kaikki halusivat pään. Ihan sama oliko se pää- vai häntäpää.

Ohuempia lankoja neuloin kaksinkerroin ja paksummat langat korostivat hauskasti nujilla silmukoilla toteutettua makkaraefektiä. Mato nielaisi pari pussia vanua. Tällainen luova värien yhdisteleminen helppoon perustaan on todella hauskaa ja lopputulos on yksinkertaisesti valloittava. Kuvat puhukoon puolestaan ja tekijä on onnellinen. Toivottavasti tällaisesta suuren lieron avaamasta vuodesta tulee hyvä ja onnellinen.

My projects tends to become UFO’s, if I don’t have clear destination for them. When I realized that this series of five siblings give the perfect home for this hibernating snake, it wasn’t hibernating anymore. I knitted all my reddish and purplish left over yarns into a stripy tube. It was very feeling based and creative work with colors.

It should have had more than two ends because they were most wanted parts, but i let photos speak and i hope this year opened with the big fat snake will be good and full of happiness.

2 kommenttia artikkeliin ”Makkaramato tuli taloon – The Snake in the House

  1. Kiitos! Neulominen sujui jotenkin huomaamatta ja valmis mato on niin ilahduttava ilmestys, että kaikki työ ja vaiva pyyhkiytyy mielestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s