Pikkuprinsessa – The Little Princess

Eilen oli ristiäiset. Minusta tuli Jediprinsessan kummitäti. Tämä on minun ensimmäinen kummilapsi, ihanainen pieni prinsessa. Hän sulatti sydämeni täysin ensitapaamisellamme. Tällä valloittavalla untuvikolla on hyvin erityinen paikka sydämessäni.

Tässä on saanut tehdä todellisia itsekuriharjoituksia. Nyt on nimittäin pienille nutuille ja tossuille erityinen pitäjä. Ahneus tahtoo iskeä tälle näpertäjälle. Mitä kaikkea ihanaa hänelle saankaan tehdä? Olen päättänyt kuitenkin ensisijaisesti olla läsnä ja toissijaisesti antaa pikkupaketteja. Muutamia ideoita on tietysti päästävä toteuttamaan. Onneksi kullannuppu on vielä pieni ja neuleetkin valmistuvat nopsasti. Olisiko vauvaihmisillä suosituksia hyvistä ja toimivista neuleista?

Jo ennen Jediprinsessan syntymää neuloin hänelle unipussin. Vaikka olenkin innoissani mahdollisuudesta käyttää pikkuprinsessavärejä, valitsin pussiin reippaan ja herkullisen värin. Normaalisti en käytä tekokuituja, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, jotta pussi olisi helppo myös pestä. Novitan villa-polyamidi Tempo tuli valituksi herkullisen värinsä vuoksi. Neuletuntuma ei ollut yhtä nautinnollinen kuin 100 %:lla villalla. Kyllä neulojan näpit ovat oppineet ymmärtämään hyvän päälle.

Malli on Garnstudion. Valitsin koon, joka olisi hyvä talviprinsessalle tänä ensimmäisenä talvena. Alkuunhan pienokainen hukkuu siihen, mutta onneksi neiti on kasvanut hyvin ja pussikin on päivä päivältä sopivampi. Hihojen mitoitus vaikuttaa erikoiselta. Ne ovat aivan liian pitkät. Villaiset lahjat ovat tänä talvena saaneet suuren suosion, kun lunta on riittänyt ja pakkaset ovat paukkuneet.

She is my goddaughter, the Jedi Princess. Isn’t she the sweetest? She melted my heart right away and I need to be very strict to my self with all those super cute baby knitting projects. Of course I have some musts in my to list, but if you have good suggestions, you’re more than welcome to share them with me. i really do want knit only the best for her.

For her mother’s baby shower, I knitted that baby tote by following Garnstudio’s pattern. I wanted to give something warm on small enough to fit in this first winter. I hear it’s good and warm. Only those sleeves are way too long. In this winter all these warm and woolen presents have been very well appreciated. Here in Espoo, Finland we have had the winter of winters.

2 kommenttia artikkeliin ”Pikkuprinsessa – The Little Princess

  1. minä tein kans mun muksulle uni/makuupussin, oon kyllä tykänny. tein sen lähinnä oman pään mukaan, vähän ohjeista katoin osviittaa omalle tekeleelle. tein sen tavallaan kahdessa koossa, tein niitä reikiä kaksi, jotta sitten kun kasvaa sen akna reiän ohi, niin sen voi vaikka ommella umpeen ja on toinen reikä mitä käyttää. ja on tosi kätevä autolla kulkiessa!

  2. Jokaisella äidillä taitaa olla omat mieltymyksensä vauvan ja pikkulasten vaatteissa. Itse tykkäsin pitää lapsilla yhtenäistä haalaria siinä vaiheessa kun nukkuivat vaunussa. Tein sellaisen haalarin, että vetoketju tuli selkäpuolelle, oli helppo pukea. Sukat, lapaset ja myssyt on aina käyttökelpoisia ja jotain hienosteluvaatteitakin pitää olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s