Kevätkanervat – Spring Heathers

Toisinaan saamme maistaa sitä täydellistä maailmaa ihan tässä todellisuudessa. Tämä maistiainen alkoi kovana, mutta kauniina huutona lankahyllyltä. Kanervaiset raidat vaativat päästä puikoille, ne tahtoivat tulla tikutetuiksi pitkiksi sukiksi synttäriystävän jalkaan. Matkalla iski virkkausinnostus, jota pääsee tänä keväänä maistelemaan ainakin kortteina. Kuinka täydellistä upottaa jämälangat yhtenäiseksi sarjaksi korttiin. Ehkä vähän vähemmän täydellisiä ovat nämä arkielämän kiireet, enkä päässyt tätä pakettia henkilökohtaisesti ojentamaan. Yllättäminen kuitenkin onnistui ja sitä seurasi äänekkään naurun kirvoittanut viesti vastaajassani. Viestissä todettiin sukkien olevan ihanat ja värien ja vahvistetun kantapään ja kortin ja minun ja kaivettiin nenäliinaa ja pohdittiin, että sanottiinko jo, että ne ovat ihanat.  Näin se menee lahjojen antamisesta nauttivan käsityöläisen täydellisessä maailmassa.

Tykkään kovasti tuosta jousteesta, jossa oikeat silmukat on neulottu kiertäen, vaikka muuten olen taipuvainen pitämään kirjon kirjona ja kuviot kuvioina. Tällä kertaa virta lähti kulkemaan vuolaasti sukan suusta varvasta kohti. 7 Veljestä raitalanka sai mausteekseen kantapäällisen yksiväristä vihreää ja nauhakavennukset. Sukat ovat vaan niin mainio lahja ja suosittelen nauttimaan niistä voisarvien, päivänpaisteen sekä maitokahvin kanssa. Ainoa mikä tässä tarinassa ei ole niin täydellistä, on tuon valloittavan sävyisen langan puuttuminen kevätmallistosta. Kuka hullu sitä nyt kevätkanervia tahtoisi?!

P.S. Muistakaapa osallistua synttäriarvontaan.

Sometimes perfect things just happen. This time this perfect thing started from the local yarn store. Those stripes called Heather, just yelled me nicely, but out loud. They wanted to be in my friend’s, the birthday girl, feet. And because  of my crochet excitement left over yarn was used to create the matching card. How perfect is that? Well, it’d have been more perfect if we had met, but sometimes there just is too  much of everything. So she got surprised by the mailman and I got most charming message in my voice mail. Here my friends is the reason why I want to give selfmade presents.

Those socks were made by my go with the flow technique. The minor hik up is that this color is missing from the spring 2011 collection. Is it madness to want spring heathers?

2 kommenttia artikkeliin ”Kevätkanervat – Spring Heathers

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s