Blogataan taas – I’m blogging again

On ollut täyteläinen kesä. Olen elänyt sitä koko skaalalla. Noin kuukauden olen saanut lomailla huolta vailla ja puuhailla päivästä toiseen mitä mieleen pälkähtää. Neulojan mieleen pälkähtävät usein käsityöt. On ollut ihanaa olla huoleton ”Ellun kana”, joka viis veisaa kaikelle suorittamiselle. Blogihiljaisuudestani huolimatta olen tehnyt käsitöitä, enemmän kuin aikaisempina kesinä. Uusia asioitakin on koettu tuskartelurintamalla.

Olen myös käynyt elämäni ensimmäisessä neuletapaamisessa. Aikaisemmin en ole kokenut tarvetta käydä neuletapaamisissa, kun omaan ystäväpiiriini kuuluu käsityöväkeä. Ilu sai Puikkopäivän kuullostamaan niin houkuttelevalta, että tahdoin mukaan ja sain ylipuhuttua ystävänikin matkaan. Hieno päivä. Pitsi ei varsinaisesti ole minun juttu, joten omaksi suosikikseni nousi Tikrun puheenvuoro neulojan apuväineistä. Varsin raikas näkökulma ja hyvin vedetty setti. Sen välitön seuraus on Pinterest Typy. Tykkään siitä. Arvelen, että siitä tulee verraton apuväline.

En ole pitänyt mielekkäänä postailla kuvia lankaostoksistani. Lanka on minulle niin moniaistinen kokemus, että harvoin tulee mieleen latistaa aistinautintoa blogissa. Nyt täytyy kuitenkin hurmostella ja toisaalta olla ylpeä itsestään. Tiesin, että kohtaaminen Ilun lankojen kanssa johtaa vääjäämättä laajamittaiseen repsahtamiseen. Niinpä päätin jo etukäteen hallita tuota repsahdusta. Kartoitin tarpeita joululahjoja silmällä pitäen ja täytin yhtä vyyhteä lukuunottamatta noita tarpeita. Sitten siihen hurmokselliseen paasaamiseen. Olen aivan valtavan iloinen, että Suomen Pukkilassa vaikuttaa Ilu, joka kokoaa vyyhdeiksi neulojan unelmia. Kuvan vyyhdit on naamioitu Instagramin fillterillä, jotta salaisuudet säilyvät. Otin minä Ilun kirjankin. Ihania sukkia. Tahtoo tehdä ne kaikki!

Pukkila oli varsin sympaattista seutua ja tuo Kohiseva tarjosi maittavaa evästä puikottelun väleihin. Minulle oli uusi kokemus tulla kiitellyksi ohjeestani livenä. Cousteaustahan nuo kiittelivät ja minusta tuntui hyvältä. Siellä noiden livekohtaamisten joukossa varmasti piileekin tällaisten tapahtumien viehätys. Puikkopäivän päätteeksi sain myös näpäytyksen. Luottavaisesti olin lähtenyt matkaan ilman lisävaatetusta ja sateensuojaa. Niinhän se sade yllätti. Ajatelkaa, vasta ensimmäisen kerran tänä kesä! Ja enhän minä sokerista ole. Mitään vähinkoa ei tapahtunut. Ja onhan tuo vetinen Kohisevan kuva jotenkin veikeä.

IN ENGLISH

It’s been a while. The summer has been full of  life  with the large scale. For  a mont I have been free and careless Summer Typy. I’ve been doing things that just pos in my mind the very day. For knitter those things are relatively often knit related. I’ve been crafting more than before in summer time. I’ve trien out some new things too.

One of those new things was knitters’ meeting in Pukkila, hosted by Ilu. I have knitting friends, so I haven’t felt that I need to meet the knitter society in live. It was great fun to meet those people, who have been sharing their lives through blogs and also those who have been kind enough to knit my pattern.

In before han I new that Ilu’s yarns will be a true temptation. So I decided to control that folie somehow. I drafted my Christmas present plans and I really did buy some yarn for those plans and just one spontaneous skein. Those yarns are like dream. I’m so happy we have Ilu’s shop in Finland. Yarn picture is filtered in Istagram to keep those secrets.

4 kommenttia artikkeliin ”Blogataan taas – I’m blogging again

  1. Puikkopäivät oli myös mun ensimmäinen yhteistapaaminen ja siitä jäi tosi hyvä fiilis. Suunnitelmissa on mennä uudestaan ensi vuonna.
    Innostuin päivittämään Ravelryyn osan langoistani ja samalla vilkaisin milloin tein Cousteaun. Jo vuonna 2007. Hyvin on pysynyt malli mielessä :O)

    • Voi teitä Cousteau- neulojia. Olette parhautta ja koitan sitä kertoa teille kaikille yksitellenkin. Ilokseni olen saanut huomata, että hommaa on kuin sillä Keno- mainoksen onnittelijalla. Cousteau on todellakin jo viisi vuotias ja itsekin olen näin äkkiä laskemalla tehnyt ainakin 10 Cousteauta… Kiitos Minna visiitistä!

  2. kiitos kehuista ja pukkila ruletti myös mun mielestä. yleisö oli helppo kohderyhmä, kumma juttu, kun niitä kiinnostikin moiset asiat🙂

    • Onni on yhteiset kiinnostuksen kohteet. Yksin puuhaillessa helposti unohtuu, että jotkut muutkin saattavat päättömästi innostua samoista hullutuksista. Niin ja kiitos visiitistä🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s