Terveisiä somesta – About that Social Media

Myönnän, olen digijästi. En ole syntynyt digiaikaan. En ehkä ihan jästeimmästä päästä, mutta kuitenkin. En ole jästipäisesti tätä melko jännittävää ja ilahduttavaa paikkaa vastaan, mutta ihmetystä se kyllä herättää.

Olen ymmärtänyt, että some on hyvä, koska kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin ja niinhän minäkin tässä saan ja ymmärrän senkin, että jo lajityypillisyyden nimissä meitä kiinnostaa karkeasti ottaen samat asiat. Tietty mieltymykset vähän sitä ohjaa. Ja vaikka kuinka haluaisin uskoa muuta, olemme me suhteellisen laiskojakin otuksia. (Enkä voikaan muuta kuin onnitella, jos olet päässyt tekstissäsi tänne asti🙂 Kuka sitä nyt enää mitään lukee, jos voi katsoa vain kuvat tai antaa videon pyöriä? Tiedän, lukeminen on melkoisen jakamatonta huomiota ja siitä me kaikki blogaajat kaiketi kilpailemme. Tuskin meistä kovinkaan moni ajattelee kirjoittavansa kasvottomaan tyhjyyteen, vaikka kuinka haluaisi bloggailla omaksi ilokseen ja omista lähtökohdista, ilman dollarinkiiltoa silmissään. Olisihan se nyt ihanaa, jos joku tärkeä ja arvovaltainen minut täältä miljoonien rivien joukosta bongaisi ja tekisi unelmistani totta. Ja siitä onkin sitten inhimillisen lyhyt matka seuraavaan ajatukseen: ”Voisihan sen eteen vähän efforttia ja kyynerpäätaktiikkaakin käyttää. Eihän, niillä ideoilla ole tekijänoikeussuojaa… jne.” Ei ole, ei ja itsepähän julkaisemme hengentuotoksiamme tänne kaikkien nähtäväksi. Ja on ok tehdä yhteistyötä, kun sitä tehdään vain tahojen kanssa, joiden tuotteista tykätään. Mutta kun se kysymys minusta kuuluu, että ostaisitko itse omilla rahoillasi? Kyllähän monenlaisista asioista voi tykätä, kun se ei ole omasta kukkarosta pois.

Mitä tällainen tavallinen näppäimistön nakuttelija lopulta voisikaan tarjota, kun huomiokilpailussa on vastassa flässäävät mainokset ja ilmaiset ”sulle-toi-kaikki-ihq-heti” kutsut kaman haalaamiseen. Onko lopulta niitä määrääviä tekijöitä kuitenkin sitten laiskuus ja oman edun tavoittelu, jos rumasti sanotaan? En mitenkään haluaisi uskoa niin. Ja kyllä minäkin sen minkä inhimillisissä rajoissani pystyn, koitan antaa kunnian sille, jolle kunnia kuuluu eli kommentoida ja laittaa hyvää kiertoon. Sekään ei taida olla ihan sitä kovinta huutoa somelaisessa katukuvassa. ”Eihän mun älykänny anna edes mun kommentoida, kun se softa on niin surkee.” Tällaisen ”suloisen” paikanko me, somestanialaiset olemme luoneet? Voimmeko olla siitä ylpeitä? Onko ihan ok, että markkinoinnin ammattilaiset ovat saaneet täällä, kiiltokuvanhohtoisessa pikku ihmemaassamme lähes diktaattorin aseman?

Niin, tuotakaan en ymmärrä. Miksi somessa saa kaikki olla vain hyvin tai sitten ollaan suoraan terapian tarpeessa, eikä mikään taatusti ole hyvin. Tiedän, onhan sitten se kaikkien tirkistelijöiden tarpeet täyttävä sektori, jossa kirjaimellisesti koko elämä on läväytetty tiskiin. Tosi-tv ei ole enää mitään näihin netin helmiin verrattuna, siellä myötähäpeää ei ole rajoittamassa edes ahne tuotantoyhtiö. Onko sekään sitten lopulta sellaista elämänmaikuista ja inhimillisen kokoista meinikiä? Miksi elämä ei saisi näyttää elämältä täälläkin? Miksi inhimillisyys sellaisenaan kun se on, ei ole mielenkiintoista? Loputtoman mielenkiintoista, ainakin kävijämääristä päätellen, on se mistä saa haalattua lisää kamaa vaatekaappiinsa tai kotiinsa. Ja jos naamakirjassa joku päivittää positiivisia asioita, niin se vapauttaa välittämiseltä, onhan peukku tuon mukavan asian puolesta nostettu. Kaikenhan täytyy olla hyvin, kun somessa lukee niin. Lukeeko siellä somessa myös kun sinulla on oikeasti ja isosti kurjaa? Tällaista peukutteluako me haluamme ystävyyden olevan? Jälleen vastassa on laiskuus ja koska se kuullostaa pahalta, käännetään katse kiireeseen. Tuntuuko meistä todella tärkeämmältä ja menestyneemmältä, jos kaiken aikaa on kiire? Se mitä käsityöt minulle on asiasta opettaneet, on että kiire ei ole hyväksi, se talsii rennon letkeyden lyttyyn ja painaa otsan kurkkuun ja laittaa suorittamisen kunniaan. Sitäkö me haluamme? Sellaisen välinpitämättömän digiperinnönkö me haluamme jättää?

Somen olomuodosta päätämme me somelaiset. Mitä me haluamme? Minkälaisia hintoja olemme valmiita maksamaan saadaksemme haluamamme? Ja onko toimintamme oikeasti ihanteidemme suuntaista? En todellakaan usko, että somessa tai sen mahdollistamissa laitteissa olisi sinänsä sen enempää pahaa kuin muissakaan ilmiöissä. Oma kokemukseni on, että se tuo mukanaan paljon hyvää. Paljon iloa ja mahdollisuuksia, mutta käyttäjinä ovat täälläkin ihmiset ja minusta se kysymys kuuluukin, että kuinka me haluamme somessa elää ja kohdella toisiamme? Mikä on illuusion arvoista ja olisiko täällä paikka myös tavalliselle nukkavierulle elämälle murheineen vai tahdommeko pitää sen kiiltokuvan hohtoisena pakopaikkana, jossa juuri mikään ei ole sitä miltä näyttää? Mihin haluamme huomiomme suunnata? Haluammeko välittää vai taistella paikasta markkinointikoneiston valokeilassa? Totuus köllöttelee varmasti jossakin välimaastossa, eikä valinnat ole todellisuudessa näin mustavalkoisia. Kunhan nyt tässä ihmettelen sitä mitä ympärillä tapahtuu.

Some wondering about our behaviour in social media. Is it just new platform for marketing or do we want it to be something else?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s