Joulukorttiajatuksia – Thoughts About Christmas Cards

Kotiin kannetuilla joulukorteilla alkaa olla vintage kaikuja ja törmäsinkin  hauskaan nimitykseen ”vintage email”, kirjeiden ja korttien yhteydessä. Jälleen kerran löydän itseni pohtimasta joulukortteja. Minusta on ihanaa tehdä kortteja, eikä innostavien ideoidenkaan löytäminen ole ongelma, mutta niiden merkityksellisyys sitten pohdituttaakin. Ilahduttavatko ne siinä määrin, että ekologista kuormaa on perusteltua tehdä? Onko meillä niin paljon kaikenlaista, että sinne ne kortitkin sekoittuvat kamakasaan, eivätkä ihmeemmin nostata iloakaan tämän yltäkylläisyyden keskellä. Joinakin vuosina olen tehnyt sähköisen kortin ja ostanut puuntaimia tms. kehitysmaahan.

Korttien tekeminen on minusta ihanaa ja jaankin tässä nyt yhden idean menneiltä vuosilta. Silloin käytin keittiökalenterin kuvitusta korttimateriaalina ja valitsin vähän epätavallisemmat värit komppaamaan joulun aromeja. Taustalle kiinnitin kuvioidun kultaisen paperin. Kohotarroilla syntyy vielä kivasti runsautta litteälle pinnalle.

Minä haluaisin ajatella, että kyllähän ne kortit levittävät iloa ja koskettavat. Toistaiseksi en kuitenkaan ole avannut korttitehdasta tälle vuodelle. Kyllä ratkaisu aina on löytynyt ja onhan mahdollista, että muistaakin vaikkapa lämpimällä leivällä. Tosin niiden laittaminen postiin ja toimittaminen kauemmas tuo mukanaan omia haasteita…

Before every Christmas I end up considering the necessity of Christmas cards. Are they really appreciated or do they just mix with loads of seasonal bits and pieces? I’d like to believe that handmade cards make a difference, but I seem to doubt it every year. 

I made those cards above few years ago and me reasoning and inspiration were used kitchen calendar illustrations and I was happy to use maybe little unconventional colours.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s