Lyhyt muisti – Short Memory

Täällä ei ole ollut vielä lunta. Maa on ollut riitteessä ja vilu on tunkenut luihin ja ytimiin. On hämmästyttävää kuinka se kylmä yllättää joka syksy. Ihana, hellivä kesä tuudittaa suloiseen luuloon, ettei se kylmä nyt niin hurjaa ole. Ja neulojalla on vielä kaikki ne huivit, hatut, tumput sekä töppöset suojanaan. Ja kuitenkin löydän itseni taas hyvin järkyttyneenä siitä mitä viime päivinä on tapahtunut. On tullut KYLMÄ! Muisti on lyhyt ja mieli yllättynyt. Kesä tuntuu paljon kaukaisemmalta kuin muutama viikko sitten.

Neulominen tuntuu entistä paremmalta idealta ja mielessäni kiitän niitä Andeilla kohtaamiani alpakoita ja laamoja, joiden karvasta nyt saan lämmikettä tuon hyytävän vastuksen nujertamiseen. Ja kaikki ne pahat kielet, jotka nyt laulavat, että odota vaan, eihän tämä ole vielä mitään. Elohopea on hädintuskin käynyt nollan alapuolella. Pahat kielet saavat nyt olla hiljaa, sillä ensijärkytyksen kanssa on ihan riittävästi tekemistä.

Tämä ajatuskulku on tuttu. Järjestelmällisesti vilun säikäyttämä käy läpi vaihtoehtonsa. Entä jos kävisinkin talviunille, nukkuisin sen kylmän ohi?! Tai muutto lämpimämmille leveysasteille?! Vai kasvattaisinko itselleni turkin, sellainenhan minula kaiketikin pitäisi olla, jos minut olisi tarkoitettu kylmiin oloihin?! Ja lopulta päädyn sitten luottamaan jokaiseen pikkuiseen ”pääskyseen”. Eli lämpöisiin teekupposiin, suloisen pehmoisiin neuleisiin, kauniisti loimottaviin kynttilöihin ja mielten lämmittämiseen. Valmistautuminen lahjojen antamiseen on siis alkanut. Pikku hiljaa syntyy pieniä mielenlämmittäjiä, joiden turvin aion selvitä tämänkin kylmän yli.

The cold has landed. No snow here, yet. The survival strategy is under construction. And my secret weapons will be knitting my favourite fibers like alpaca (Those pictures are taken on my trip to Bolivia and Peru last may), drinking lots of tea. light some beautiful candles and prepare some handmade goodness to my loved ones.

Mainokset

Jämälankanuttujen kokoelma – The Left Over Yarn Cardigan Collection

Tässä sitä nyt sitten muistellaan vanhoja Möökö-Miken innoittamana. Sanna Vatasen Jämälankanuttua (Moda 1/2011) on tullut neulottua neljästi. Kolmesti vähemmällä sovelluksella ja Möökö-takin yhteydessä vähän enemmällä sovelluksella. Ensimmäisen ja viimeisen kuvan takit ovat vastasyntyneen kokoa ja keskimmäinen on noin vuoden ikäisen nuttu. Pidän tästä mallista, koska se on helposti muokkautuva ja kainaloiden lyhyita saumoja lukuun ottamatta se syntyy yhtenä kappaleena.

Ensimmäinen jämälankatakki on kahden vuoden takaa, kun Mike oli aivan pikkuinen. Sitkeästi olen pysynyt näissä sinisen ruskeassa värimaailmassa.

Tämä takki on puolestaan kummitytölleni Jediprinsessalle. Silloin tyttönen vaan kasvaa posotti, kummitädiltään ihan salaa, sellaista vauhtia, ettei takkia ehditty kovin paljon käyttää, mutta riemastuttavaa langanloppujen vajutusta tuokin takki oli. Jotenkin onnistuin luomaan siihen vähän Paul Smithmäisen hengen.

Tämä toiseksi tuorein versiokin on jo vuoden takaa. MInä ope opiskelija en vienyt opelle omenaa, vaan mammalomalle jäävä suosikkiopemme sai ryhmältämme lahjaksi tämä takin, jonka ritimme Nostetakiksi.

Here are three versions from the same pattern that I used in that little boy’s cardigan from last post. The pattern is adjustable and very left over yarn friendly and almost seamless. The first and last are for a newborn and the one in the middle is to my goddaughter when she was one year. I just wonder why I haven’t posted about these cardigans before…

Möökö-Mike – The Sweetest Little Boy

Tämä on sellainen pieni poika, jolle olen tehnyt vaatteita aikaisemminkin. Nuo suuret siniset silmät ja veitikkamainen hymy yksinkertaisesti löytävät suoraan sydämeen. Nähtyäni Möökö- takin Mutturalla blogissa, tiesin heti, että sellaisen tämä pikkuinen Mike tarvitsisi. Tällä lapsella on erityinen paikka sydämessäni ja se tuntuu välittyvän myös hänelle tekemiiini käsitöihin.

Suunnitelmat oli saada se valmiiksi, jo kun poika täytti vuoden. Tuli kuitenkin mutturoita matkaan, sillä minä virkkasin, purin ja virkkasin. Siitä vaan ei tullut tuota nuttua. Helpointa olisi ollut hankkia lanka mallille sopivaksi, mutta minulla nyt sattui jo olemaan toinen langoista eli Michellin alpakka silkkisekoite, joka tuo nuttuun tuon meleeratun pinnan. Kaveriksi tuolle melkoisen ohuelle ja haastavalle langalle, valitsin mustaa Novitan Hankoa, jotta takki pitäisi pintansa, eikä olisi aivan tolkuttoman kuuma. Lähes vuoden yritysten ja erehdysten jälkeen päädyin soveltamaan Sanna Vatasen jämälankatakin mallia (Moda 1/2011), lanka ja puikot olivat kyllä yli tuplasti paksummat. Sittenpä se takki rupesikin syntymään. Hupun improsin ihan omalla luovuudella ja takin reunat viimeistelin kiinteillä silmukoilla ja pelkällä Hanko- langalla. Tuo Möökö on siis tehty Mutturalla Annikan ohjeita seuraillen. Sen verran piti kuitenkin hempeillä, että virkkasin pikkuisen sydämen takin rintamukseen. Takin napit ovat kesäreissulta Haapsalusta, Eestistä. Kaiken kaikkiaan tämä oli sellainen neulojan  jännitysnäytelmä, että ehdinkö saada takin valmiiksi, ennen kuin poika kasvaa siitä ulos.

Olen kovin onnellinen neuloja taas tämän työn lahjoitettuani. Minusta siitä tuli juuri Miken oloinen ja näköinen. Se tuntui olevan mieluisa myös lapsen äidille, joka antoi minun käyttää kuviaan ja pienen tuumailun jälkeen poika itsekin hyväksyi takin, jopa siinä määrin, että takin reiluun huppuun on kuulemma kiva piiloutua murisemaan.

Lähinnä kai nämä pienten poikien kortit ovat äidin iloksi ja vauvakirjan täytteeksi, mutta olkoon sitten niin. Tämän kaksikon kohdalla kyllä pakahdun ylpeydestä heitä tavatessani. Kuinka upeasti tämä nuori äiti poikaansa kasvattaa ja hänestä huolehtii. Heille olisi suonut paljon paremman lähtötilanteen, jos minulta kysytään, sen maailman parhaan, joten siksi tässä nyt vuodatan. Ja kyllä minä tiedän, että mikäs minä sitten olen tällaista sanomaan, mutta sanompa silti, sillä saahan sitä aika tavalla tulkita, että nuo ajatukset saa takin silmukoista aukikoodattua. Myös tällä äidillä oli synttärit. Lahjan toin Boliviasta jo loppukeväästä, mutta kortti on oman torpan tuotantoa.

Special knit to the special boy. This child has special place in my heart and I think you can see it in this knit. The idea is not mine, but it just shouted this child’s name so loud that I had to do something. The original idea is from Mutturalla blog, but I just didn’t manage to crochet it, so after all, I knitted it and did the finishing and decorative parts by crochet. This is one of those happy knits. It made everybody involved happy or at least growling under that big hood.

Au revoir!

Tänään tuntuu jotenkin kaihoisalta. Kesä on auttamattomasti ohi ja pimeys lisääntyy. Vuorokauden pimeä aika on jo pidempi kuin valoisa. Eilen aurinko heitteli kyllä ihanasti säteitään syyskirpeyteen.

Täällä alkaa hanakka taistelu synkkyyttä vastaan. Iloisen väriset langat juoksevat sormien lävitse puikoille ja koukuille. Rimunkirjavat villasukat on jo kaivettu kaapin uumenista, rooibostee höyryää pannussa ja kaikin pienin tavoin ilo löytää paikkansa, vaikkei aurinko enää hellikään.

Isoäidin neliöistä on syntynyt aikaisemminkin tiskirättejä. Tällä kertaa lankana oli reilua kehitysyteistyö lankaa, joka oli koottu tuollaiseksi värikkääksi kokonaisuudeksi. Tiskirätit menivät lahjaksi Rokkiprinsessan ystävälle. Hauskaa, että hän piti tiskirättiajatusta niin hyvä, että halusi antaa rättejä itsekin lahjaksi.

Täydennän tässä kesässä viipyilyä vielä näillä viime vuoden korteilla. Alarivin korteissa olen käyttänyt Marie Claire des Ideesin lahjoittamia valmiskortteja, joiden ihanaa vehreyttä oli vain pakko buustailla.

Syksyllä on kyllä ihanaa olla neuloja. Lämpöisissä ja mieluisissa hatuissa, tumpuissa sekä sukissa löytyy ja uutta syntyy.

The dark time of the year is kicking in. The night is already longer than the day. My way to survive are those sweet colourful yarns, nice cups of delicious rooibos tea and sweet summer memories of course. Those granny squares are actually, for keeping kitchen tidy and surprisingly enough summer is always good theme in card making. Those cards I made last year.

It’s fun to be knitter in fall. Vide selection of hats, mittens and socks available.

Riemua piposta – Jacques Cousteau Hat Celebration

(Arvonta ohjeet – How to attend the give away)

Pipo syntyi reilut seitsemän vuotta sitten tupaantuliaislahjaksi. Ei ehkä se tavallisin tupaantuliaislahja, mutta mieluisa se oli ja sehän riitti minulle. Alkuun pipon ohjetta kyseltiin sähköpostitse, mutta kyselyjen määrän kasvaessa päätin julkaista ohjeen blogissani. Pian tämän jälkeen Kaisa tarjoutui kääntämään sen englanniksi, jonka jälkeen Amandine käänsi sen ranskaksi, joka ilahdutti minua erityisesti siitä syystä, että pipon innoittaja on ranskalainen. Ohje on käännetty myös norjaksi ja saksaksi. Espanjan kielinen käännös odottaa vielä itseään, mutta siihenkin käännöstyöhön on ollut halukkuutta.

Kaikki kirjeet, postaukset ja kommentit vuosien saatossa ovat ilahduttaneet kovasti. Valitettavasti palvelinmuutokset ja muut myllerrykset ovat kadottaneet ison osan noista kommenteista, mutta jokainen niistä on huomioitu ja jokainen ohjeellani neulottu pipo on minulle erityinen. Mieleeni on painunut erään miehen sähköposti, joka kertoi opetelleensa neulomaan saadakseen Jacques Cousteau pipon itselleen. Ainakin kolme pipoa hän on neulonut sittemmin. Minusta tarinat ovat ihania ja siksi toivonkin kommentteja kaikista ohjeellani neulotuista pipoista ja kaikki JC pipo kuvat nostavat hymyn huulille.

Olen kovin kiitollinen ja yllättynyt mallini saamasta suosiosta. Se on ollut ohjeena useammissa hyväntekeväisyyskamppanjoissa ja sitä on neulottu tietojeni mukaan kaikilla mantereilla. Monet merenkävijät ja sukeltajat ovat saaneet omansa, mutta pääsääntöisesti sitä on neulottu elämän tärkeille miehille. Miesten neuleiden suunnittelu on vaikea laji, enkä tietoisesti pyrkinyt tällaista mallia toteuttamaan. Sellainen siitä kuitenkin tuli ja siitä jaksan olla aina vaan kovin iloisesti yllättynyt.

Kuinkas muutenkaan tätä pyytämättä ja yllätyksenä tullutta menetystä voisi juhlia kuin kokoamalla kuvagallerian neulotuista JC pipoista. Helpointa taitaa olla kerätä noita kuvia blogin Facebook seinälle. Saa kuvia lähettää sähköpostitsekin (punaisensydamentorppa(at)gmail.com). Kaikki variaatiotkin ovat tervetulleita, mutta mainitsethan mitä olet varioinut. Kaikkien gallerian kuvien kesken arvon yllätyslahjan. Haluan toivottaa kaikki lukijat tervetulleiksi ja siksi teen myös yhden Jaques Cousteau pipon toiveiden mukaan. Osallitua voi siis myös kommetoimalla ja jakamalla piporiemua omassa blogissaan tai Facebook sivullaan. Katsotaan mitä kuukaudessa tapahtuu. Osallistuthan 28. lokakuuta mennessä.

It was a housewarming present, bit odd one actually. I just got so exited about the idea of knitting the red hat to a person whose hero of the childhood Jacques Cousteau was. At first it was possible to ask for the pattern via email. I ended up answering to so many requests that I decided to publish the pattern in my blog. Quite soon after that the international knitting world got interested in the pattern and Kaisa offered to translate it in English. There has been offers to translate it in Spanish, but it hasn’t happened yet and Amadine was kind enough to translate it in French, which I find special because Cousteau was French. There are translation also in Norwegian and German.

All the notes and letters about this pattern are special to me and I’m so happy of them all. There is one very special Finnish one. I’m not going to translate it here but the bottom line is that this man learnt how to knit, to be able to knit this hat. Now he has knitted three of them. I love stories and that’s the main reason why I wish to receive comments about your JC hat knitting experience and every single picture of knitted Cousteau hats just makes me smile.

I’ve been honoured and happily surprised of the Cousteau hat’s popularity. It’s been part of the charity campaigns ex. in New Zealand after the terrible fires. It’s been knitted in all the continents. Lots of divers have got their own and mostly it has been the hat of  the male special someones. It wasn’t the original intention because knits for men is a truly challenging territory. After all I’m very happy with the surprising result.

The only right way to celebrate this unexpected success of the Jacques Cousteau hat is to create a Jacques Cousteau photo album. I think the simplest way to do it, is to collect all those pictures in the blog’s Facebook wall. If you don’t feel like do it on Facebook, please email me (punaisensydamentorppa(at)gamail.com) your Jacques Cousteau hat photo. If you feel like telling your hats story, even better. All the variations are welcome too, but please, share with us what is different. I’ll gather a mystery present and will arrange a give away for all the posted photos. I don’t want to exclude those who doesn’t knit, so you can choose the mystery gift or custom made Jacques Cousteau hat. If you don’t have Cousteau Hat photo, you can just comment this post and share this give away in your own blog or Facebook page. Let’s see how many hats we manage to get to this Jacques Cousteau Hat photo album. The deadline is in one mont the 28th October. I’m looking forward to see how wide the Jacques Cousteau Hat album will be.

Ota nappula mukaasi ja linkkaa! – Take the button with you and link, please!

Lohikäärme – Dragon

”Joskus me ajattelemme, ettei lohikäärmeitä enää ole. Eikä rohkeita ritareita eikä yhtään prinsessaa, joka liihottelisi salaisen metsän halki lumoten hymyllään peurat ja perhoset.

Joskus ajattelemme, ettei meidän aikanamme ole todellisia seikkailuja. Kohtalo on jossakin taivaanrannan takana; loistavat varjot kiisivät ohitsemme kauan sitten ja katosivat.

Kuinka hauskaa onkaan olla väärässä! Prinsessoja, ritareita, taikaa, lohikäärmeitä, seikkailuja – niitä on olemassa tässä ja nyt, eikä maanpäällä ole koskaan muuta ollutkaan.

Meidän vuosisadalla ne tietenkin näyttäytyvät uusissa vaatteissa. Lohikäärmeet ovat pukeutuneet virkapukuihin ja huonosti istuviin herrain pukuihin tai katastrofihaalareihin. Yhteiskuntamme demonit kirkuvat ja lepattavat ympärillämme, jos erehdymme nostamaan katseen maasta tai rohkenemme kääntyä oikealle risteyksessä, jossa meitä on käsketty kääntymään vasemmalle. Näennäisyydet ovat muuttuneet niin voimallisiksi, että prinsessat ja ritarit voidaan kätkeä toisiltaan – jopa itseltäänkin.

Todellisuuden voimat kohtaavat meitä kuitenkin yhä unissamme ja ilmoittavat, että meissä kohisee sinitulinen virta, jolla voimme muuttaa maailmaamme sellaiseksi kuin haluamme. Joskus kuulemme oivalluksen kuiskaavan totuuden: Me emme ole tomua, me olemme taikaa.”

(R. Bach: Silta yli ikuisuuden)

Ohje on Supersuloiset maskotit kirjasta. Tosin tuon rodun siivet eivät miellyttäneet ja sovelsin paremmin tälle lohikäärmeelle sopivat ilman ohjetta.

Every true prince needs a dragon too. So when the need arouse, I was ready with my crochet hook and I used the dragon patten from that book in Finnish.

Liftaaja Lontoossa – Hitchhiker in London

Vatsassa lepattavat perhoset. Ajatukset eivät pysy aloillaan ja on oikeastaan aika vaikea hahmottaa mitä ajattelee. Hymy on herkässä ja pää pyrkii kohoamaan pilviin. Jalat pysyvät hädintuskin maanpinnalla. Mikään muu kuin edellä kuvatut tuntemukset ei ole varmaa, mutta ilma on tiheänään lupauksia. Neuloja helpottaa tuota suloista levottomuutta tarttumalla puikkoihin ja todennäköisesti joku lanka kutsuukin jo seireenin lailla luomaan silmukoita puikolle. Silmukka silmukalta mieli rauhoittuu ja suloiset ajatukset punoutuvat langankierteisiin työn edetessä. Niin tämä Martina Behmin Hitchhiker sai alkunsa.

Lanka on liukuvärjättyä puuvillaa ja niin ohutta, ettei huivin hammastettu reuna olisi päässyt oikeuksiinsa, ellen olisi tuplannut mallikerran kerrosmääriä. Behmin malli on toimiva, oivaltava ja selkeä. Hän on yksi suosikkineulesuunnittelijoistani.

Kesälomani päätteeksi olin vajaan viikon Lontoossa. Olen ollut siellä vain kerran aikaisemmin ja täytyy todeta, että Lontoo kohteli minua hyvin. Sää oli niin upea, ettei huivia oikeasti tarvittu. Osuipa kohdalle joitakin aarteen kaltaisia löytöjä ja tietysti oli ihana asettua pöytään kello viiden teelle. Erilainen ympäristö todella irrotti arjesta ja sai unohtamaan viikonpäivät sekä synnytti ihanan huokauksen onnistuneesta lomasta, kun palasin kotiin pala Lontoota muistoissani.

This is Martina Behm’s Hitchhiker, I had to do some modifications to achieve the same look as in the original pattern, my yarn and needles were that much thiner. I took the pictures of that scarf in London, even though the weather was so goon on the end of August that one didn’t really need a scarf. Oh, what a lovely end of holiday it was to visit London.