Kiitos – Thank You

Kiitos kaikille teille Jacques Cousteau pipo arvontaan osallistuneille. Facebookin pipo galleria saatiin mukavasti alulle ja nyt toivonkin, että valmistuneista pipoista jaettaisi kuvia tai linkkejä jatkossakin. Arvonta ei jostain syystä ollut houkuteleva. Johtuuko se siitä, että lukijoitani ovat kanssani samanhenkiset, jotka eivät suuremmin arvonnoista piittaa vai olisiko palkinto pitänyt nimetä tarkemmin? Tai eikö tämä blogimaailma ole pysynyt mobiilin teknologian mukana? Eikö kommentointi ole helppoa ja sujuvaa? Vai tullaanko tänne ilmaisten ohjeiden perässä, eikä nähdä tarvetta minkäänlaiseen jakamiseen ja vastavuoroisuuteen?

Iloitsen kuitenkin teistä jokaisesta lähes 2000 kuukausittaisesta kävijästä. Kuulisin mielelläni mietteitänne siitä mitä voisin tehdä paremmin ja mistä te täällä tykkäätte.

Arvonnan ajattelin päättää julkaisemalla ohjeen aikaisemmin tekemääni pipoon. Ajattelin, että sellainen ilo jakaantuisi mahdollisimman monelle, vaikkakin vähemmälle huomiolle jäävät nyt ne muutamat, jotka toivoivat voittavansa valmiin pipon. Erityis kiitos vielä teille!

This wasn’t the give away result I was looking for. Of course I’m very happy and thankful to all of you who made that effort and shared your Jacques Cousteau Hat version. It’s the good start and now I’m hoping that the sharing continues on the blogs Facebook wall. I honestly don’t know what went wrong, but the reality is that this wasn’t very interesting give away. Anyway, as a price I’ve decided to share the new hat pattern. This way it’s a little price to you all.

Joulukorttiajatuksia – Thoughts About Christmas Cards

Kotiin kannetuilla joulukorteilla alkaa olla vintage kaikuja ja törmäsinkin  hauskaan nimitykseen ”vintage email”, kirjeiden ja korttien yhteydessä. Jälleen kerran löydän itseni pohtimasta joulukortteja. Minusta on ihanaa tehdä kortteja, eikä innostavien ideoidenkaan löytäminen ole ongelma, mutta niiden merkityksellisyys sitten pohdituttaakin. Ilahduttavatko ne siinä määrin, että ekologista kuormaa on perusteltua tehdä? Onko meillä niin paljon kaikenlaista, että sinne ne kortitkin sekoittuvat kamakasaan, eivätkä ihmeemmin nostata iloakaan tämän yltäkylläisyyden keskellä. Joinakin vuosina olen tehnyt sähköisen kortin ja ostanut puuntaimia tms. kehitysmaahan.

Korttien tekeminen on minusta ihanaa ja jaankin tässä nyt yhden idean menneiltä vuosilta. Silloin käytin keittiökalenterin kuvitusta korttimateriaalina ja valitsin vähän epätavallisemmat värit komppaamaan joulun aromeja. Taustalle kiinnitin kuvioidun kultaisen paperin. Kohotarroilla syntyy vielä kivasti runsautta litteälle pinnalle.

Minä haluaisin ajatella, että kyllähän ne kortit levittävät iloa ja koskettavat. Toistaiseksi en kuitenkaan ole avannut korttitehdasta tälle vuodelle. Kyllä ratkaisu aina on löytynyt ja onhan mahdollista, että muistaakin vaikkapa lämpimällä leivällä. Tosin niiden laittaminen postiin ja toimittaminen kauemmas tuo mukanaan omia haasteita…

Before every Christmas I end up considering the necessity of Christmas cards. Are they really appreciated or do they just mix with loads of seasonal bits and pieces? I’d like to believe that handmade cards make a difference, but I seem to doubt it every year. 

I made those cards above few years ago and me reasoning and inspiration were used kitchen calendar illustrations and I was happy to use maybe little unconventional colours.

Möökö-Mike – The Sweetest Little Boy

Tämä on sellainen pieni poika, jolle olen tehnyt vaatteita aikaisemminkin. Nuo suuret siniset silmät ja veitikkamainen hymy yksinkertaisesti löytävät suoraan sydämeen. Nähtyäni Möökö- takin Mutturalla blogissa, tiesin heti, että sellaisen tämä pikkuinen Mike tarvitsisi. Tällä lapsella on erityinen paikka sydämessäni ja se tuntuu välittyvän myös hänelle tekemiiini käsitöihin.

Suunnitelmat oli saada se valmiiksi, jo kun poika täytti vuoden. Tuli kuitenkin mutturoita matkaan, sillä minä virkkasin, purin ja virkkasin. Siitä vaan ei tullut tuota nuttua. Helpointa olisi ollut hankkia lanka mallille sopivaksi, mutta minulla nyt sattui jo olemaan toinen langoista eli Michellin alpakka silkkisekoite, joka tuo nuttuun tuon meleeratun pinnan. Kaveriksi tuolle melkoisen ohuelle ja haastavalle langalle, valitsin mustaa Novitan Hankoa, jotta takki pitäisi pintansa, eikä olisi aivan tolkuttoman kuuma. Lähes vuoden yritysten ja erehdysten jälkeen päädyin soveltamaan Sanna Vatasen jämälankatakin mallia (Moda 1/2011), lanka ja puikot olivat kyllä yli tuplasti paksummat. Sittenpä se takki rupesikin syntymään. Hupun improsin ihan omalla luovuudella ja takin reunat viimeistelin kiinteillä silmukoilla ja pelkällä Hanko- langalla. Tuo Möökö on siis tehty Mutturalla Annikan ohjeita seuraillen. Sen verran piti kuitenkin hempeillä, että virkkasin pikkuisen sydämen takin rintamukseen. Takin napit ovat kesäreissulta Haapsalusta, Eestistä. Kaiken kaikkiaan tämä oli sellainen neulojan  jännitysnäytelmä, että ehdinkö saada takin valmiiksi, ennen kuin poika kasvaa siitä ulos.

Olen kovin onnellinen neuloja taas tämän työn lahjoitettuani. Minusta siitä tuli juuri Miken oloinen ja näköinen. Se tuntui olevan mieluisa myös lapsen äidille, joka antoi minun käyttää kuviaan ja pienen tuumailun jälkeen poika itsekin hyväksyi takin, jopa siinä määrin, että takin reiluun huppuun on kuulemma kiva piiloutua murisemaan.

Lähinnä kai nämä pienten poikien kortit ovat äidin iloksi ja vauvakirjan täytteeksi, mutta olkoon sitten niin. Tämän kaksikon kohdalla kyllä pakahdun ylpeydestä heitä tavatessani. Kuinka upeasti tämä nuori äiti poikaansa kasvattaa ja hänestä huolehtii. Heille olisi suonut paljon paremman lähtötilanteen, jos minulta kysytään, sen maailman parhaan, joten siksi tässä nyt vuodatan. Ja kyllä minä tiedän, että mikäs minä sitten olen tällaista sanomaan, mutta sanompa silti, sillä saahan sitä aika tavalla tulkita, että nuo ajatukset saa takin silmukoista aukikoodattua. Myös tällä äidillä oli synttärit. Lahjan toin Boliviasta jo loppukeväästä, mutta kortti on oman torpan tuotantoa.

Special knit to the special boy. This child has special place in my heart and I think you can see it in this knit. The idea is not mine, but it just shouted this child’s name so loud that I had to do something. The original idea is from Mutturalla blog, but I just didn’t manage to crochet it, so after all, I knitted it and did the finishing and decorative parts by crochet. This is one of those happy knits. It made everybody involved happy or at least growling under that big hood.

Au revoir!

Tänään tuntuu jotenkin kaihoisalta. Kesä on auttamattomasti ohi ja pimeys lisääntyy. Vuorokauden pimeä aika on jo pidempi kuin valoisa. Eilen aurinko heitteli kyllä ihanasti säteitään syyskirpeyteen.

Täällä alkaa hanakka taistelu synkkyyttä vastaan. Iloisen väriset langat juoksevat sormien lävitse puikoille ja koukuille. Rimunkirjavat villasukat on jo kaivettu kaapin uumenista, rooibostee höyryää pannussa ja kaikin pienin tavoin ilo löytää paikkansa, vaikkei aurinko enää hellikään.

Isoäidin neliöistä on syntynyt aikaisemminkin tiskirättejä. Tällä kertaa lankana oli reilua kehitysyteistyö lankaa, joka oli koottu tuollaiseksi värikkääksi kokonaisuudeksi. Tiskirätit menivät lahjaksi Rokkiprinsessan ystävälle. Hauskaa, että hän piti tiskirättiajatusta niin hyvä, että halusi antaa rättejä itsekin lahjaksi.

Täydennän tässä kesässä viipyilyä vielä näillä viime vuoden korteilla. Alarivin korteissa olen käyttänyt Marie Claire des Ideesin lahjoittamia valmiskortteja, joiden ihanaa vehreyttä oli vain pakko buustailla.

Syksyllä on kyllä ihanaa olla neuloja. Lämpöisissä ja mieluisissa hatuissa, tumpuissa sekä sukissa löytyy ja uutta syntyy.

The dark time of the year is kicking in. The night is already longer than the day. My way to survive are those sweet colourful yarns, nice cups of delicious rooibos tea and sweet summer memories of course. Those granny squares are actually, for keeping kitchen tidy and surprisingly enough summer is always good theme in card making. Those cards I made last year.

It’s fun to be knitter in fall. Vide selection of hats, mittens and socks available.

Kahdelle onnelliselle – To the Happy Couple

Opintojen alettua, oli ryhmässämme syytä muistaa kahta menneen kesän morsianta. Ja kun tuo kesä oli minulle korttiaskartelukesä, syntyivät nämä kortit siellä samassa pajassa leimaillen ja skräppäillen. Minusta on ihan hauskaa, että käsin tehdyissä korteissa on myös käsin kirjoitettua tekstiä. Mitäs tuota ajattelet?

Kun kortteja tekee enemmän, tuntuu, että alkaa toistaa itseään. Minä olen huomannut sen erityisesti värivalinnoissa. Niinpä hain inspiraatiota Design Seeds paleteista. Minulla oli siis valmiiksi väritetyt hahmot, joiden ohjaaman lähdin hakemaan korttien värimaailmaa noiden väripalettien innoittamana. Tämä oli virkistävä tapa työskennellä. Kokeilkaa ihmeessä!

Happily enough there were two fellow students from the university that got married last summer. So there were two reasons more for me to do some stamping and scrapping. I like to use some handwriting in my hand made cards. What do you think? It seems that I tend to use same colour combinations a lot, so I wanted to try out something different. I took the inspiration to these cards from Design Seeds’ palettes. It was fun. I recommend if you are designing cards by your self.

Peittoja pienille – Baby Blankets

Täällä on ihastuttu peittojen tekemiseen. Tykkääminen on vielä lapsen kengissä ja valmiiksi olen saanut vasta vauvapeittoja. Tällä hetkellä työn alla on kaksi peittoa. Molemmat virkattuja ja aikuisen torkkupeiton kokoisia. Virkkauksesta on todellakin tullut kaverini. Edelleenkään en ole ihan varma virkatuista vaatteista, mutta asusteissa ja sisustus jutuissa se on onnenomiaan. Se on melkoista lankasyöpöttelyä tosin.

Jos tässä Torpassa on tehty jotakin viime vuosina, niin isöäidin neliöitä on virkattu. Tiskirättejä lukuunottamatta tämä peitto on ensimmäinen varsinainen tuote, joka niistä on syntynyt. Se syntyi vaunupeitoksi Kummiserkkuni pienokaiselle. Koko peitto on virkattu Novitan 7 Veljeksestä. Eihän nuo raidat kohdistu samalla tavalla kuin villasukassa, mutta minä en siitä häiriintynyt, varsinkin kun puolet ruuduista on yksivärisiä. Arvelin, että vaunuihin tarkoitettu torkkupeitto voi hyvin olla sinisävyinen myös tytöllä. Olen varsin tyytyväinen tähän kokonaisuuteen, vaikka ruutujen yhdistäminen työlästä puuhaa onkin. Erityisesti tuo peittoa kiertävä nirkkoreuna on minusta ihana yksityiskohta.

Kiva täti teki peiton. Eli pikkuserkkunikin on jo sen ikäinen, että ilmaisee mielipiteensä sujuvasti, eikä enää varsinaisesti, vilkkaana leikki-ikäisenä viihdy peittojen suojassa. Tämä peitto syntyi määrämittaiseksi päiväpeitoksi lastenhuoneeseen. Sekin on Novitan 7 Veljestä. Värikartasta löytyi niin sopivasti hyvät värit. Peitto on neulottu kolminkertaisella langalla ja 10 mm:n pyöröpuikoilla. Tätä peittoa oli ilo tehdä, kun se syntyi joutuisasti ja muododstui kutsuvan rouheaksi. Reunan virkkauksella pyrin varmistamaan, ettei peitto lähden vanumaan aivan muodottomaksi.

I’m all excited about blankets. So far I have finished only baby blankets, but at the moment I’m working on two full sized blankets. Both crocheted ones. And yes, the crochet has come to stay. I’m not exactly convinced about crocheted clothes, yet, but blankets etc. are definitely goodness.

These two blankets were made a while ago. And the owners aren’t babies anymore, but I’m happy with these blankets. They were fun to make, well I didn’t exactly love stitching those squares together… Instead working with big needles and triple yarn was fun and fast.

Vauvakutsut – Baby Shower

Minusta yllätysten järjestäminen on ihanaa. On jäänyt kertomatta eräästä mainiosti onnistuneesta yllätyksestä, jonka järjestimme esikoistaan odottavalle ystävälle. Tämä esikoinen alkaa olla nyt jo puolitoista vuotias, mutta tuo iltapäivä ansaitsee varmasti roiman annoksen muistelua. On ihanaa, kun ihmiset kokoontuvat yhteen levittämään hyvää ja huomioimaan heille tärkeää ihmistä. Talkoovoimin järjestimme pöydän notkumaan herkkuja, enkä voinut vastustaa koristeaskartelua, joka syntyi hyvin joutuisasti organzanauhasta ja skräppipapereista Fiskarsin Shapecutteria ja muotosabluunoita hyödyntäen.

Muistimme päivänsankaria yhteisellä lahjalla, mutta eihän neuloja itselleen mitään voinut ja neuloi pikkuruisen neuleasun ihanan pehmoisesta Indiecita Baby Alpaca- langasta, jota äiti minulle kaikessa kultaisuudessaan Etelä-Amerikan reissuilta kantaa (Lankaa kului kaikkiaan 250 g.). Valitsemassani Garnstudion Blueberry- setin ohjeessa pääsin kokeilemaan minulle uutta pallukkaista pintaa. Sen neulominen oli hauskaa ja itselleni hyvin poikkeuksellisesti onnistuin neulomaan mallin mukaan ja pikkuinen asu syntyi vauhdilla. Ohjeen seuraaminen oli helppoa myös sen vuoksi, että minusta se oli varsin toimiva ja ennen kaikkea, se ei ollut mahdotonta kappalesilppua, vaan takkikin tehdään kainaloihin asti yhtenä kappaleena. Takin napit ovat kookospähkinästä ja ostin ne Hakaniemen hallin Figuluksesta.

This baby shower took place in the spring 2012. I just love this kind of occasions. Good people gather together to surprise someone special to them. It’s full of good will and hope. We set the table with  delicious treats and it was simply very nice to share those moments together. Decorations were easy to make with Fiskars tools. We had a common present, but can a knitter really stop her self knitting tiny sweetness? So, I knitted that Garnstudio’s Blueberry Set . I really enjoyed that pattern and believe or not, I managed to follow the pattern.