Kasettikirja – Audio Book

Muistatteko ne kasettikirjat, joissa oli se ”kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua”? Kirja olisi siis luettu c-kasetille ja lukemista saattoi seurata kilahdusten avulla. Minun kasettikirjani olivat Disneyn versioita klassikkosaduista, mutta saattoi niitä olla muitakin.

Noista kasettikirjoista inspiroituneena tehtailin Räppärille ja Rokkiprinsessalle puheen. Apuna minulla oli Precious Moments värityskuvat, jotka tuunasin hääparin yhteistä taivalta kuvaaviksi. Kokosin kuvat kirjakseksi, joiden sivuja pari sitten käänteli kellon kilahtaessa puheeni aikana. Heijastin samat kuvat datatykin kautta myös juhlavieraiden nähtäväksi. Kai puheeni punainen lanka oli siinä, että eihän tärkeille ihmisilleen voi toivoa muuta kuin mahdollisimman onnellisia aikoja ja, että kovan paikan tullen muistaisi, ettei se maailma välttämättä siihen kaadukaan, vaan voi käydä myös hyvin.

This is the illustration for my speech that I gave in my brother’s wedding. 

Mainokset

Silpuraa sydämen kyllyydestä

On ihanaa olla tyttö. Kylpeä vaaleanpunaisessa. Ihastella suloisia aarteitaan. Pukeutua röyhelöihin. Ja unohtaa kaikki paha sekä ruma, edes hetkeksi. Jos miehissä vääjäämättä asuu se pieni poika, niin kyllä naisissa pitäisi olla paikka myös pienelle, prinsessajuttuja rakastavalle tytölle. Joitakin kertoja olen ollut mukana toteuttamassa tyttöjen lastenkutsuja, prinsessaleikkien tyyssijaa. Sehän on yhtä suurta, valloittavaa silpuraa. Viime keväänä tein kutsukortin kannen sekä kaulakoruja juuri tähän tarkoitukseen. Se tyttömäinen riemu unohtuu kovin nopeasti. Aikuiselle tekee pelkästään hyvää aimoannos tuota tyttöjen kiherrystä ja ihastuksen reaktioita.

Töiden puitteissa saatan päästä nyt toista kertaa luotsaamaan Tyttöjen Ateljeeta. Ateljee on oma ideani. Siellä tytöillä on mahdollisuus olla tyttöjä. Sitä kaikkea ihanaa tehdään omin käsin. Tehdään siis tyttöjen juttuja ja rakennetaan perustaa vahvemmalle itsetunnolle sekä omanarvontunnolle. Tässä maailmassa voi elää onnellisena muutenkin kuin kyynerpäätaktiikalla, mutta puoliensa pitämistä on kuitenkin päästävä harjoittelemaan ja siihen on saatava löytää itselleen sopivimmat keinot. Kiltteys ei ole sen huonompi ominaisuus kuin mikä tahansa muu, mutta sekin vaatii rohkeutta.

Työn hedelmiä- The Fruits of Labour

Laajensin repertuaariani entisestään. Olin mukana auttamassa ruokaelämyksen toteuttamisessa ja vastuullani oli tuon elämyksen visuaalistaminen. Ohjelmaan kuului 30 hengen illallinen sekä pienempi kahdeksan hengen tilaisuus. Pienempi tilaisuus toteutettiin Menu Surpris- periaatteella, joten Menu korteillakin oli suurempi merkitys. Innoittaja toimi ympäröivä upea luonto ja tietysti suosikki vuodenaikani. Juhlapöytien koristeetkin löytyivät pihapiirissä heitteille jääneistä omena- ja päärynäpuista.

My Repertuar is now even wider. I had an opportunity to help in a gastronomical experience and I was asked to create the visual surroundings. I was inspired by the nature and my favorite season and the decoration for the table setting was easily found from the garden’s fruit trees.